Ajatuksia ajassa

Leikin Jumalaa

Kuinka usein törmäänkään siihen, että ihmisen on tarve leikkiä Jumalaa. Minä tiedän tämän paremmin, minun sääntöni on laki… Lapsia täytyy hyysätä ja vahtia, kun ei luoteta. Meidän on niin helppoa asettaa itsemme asemaan, ettei ilman minua pärjätä. Itse on otettava ohjat kaikissa tilanteissa, ei siitä muuten mitään tule, jos en minä tee. Minun täytyy tehdä suunnitelmia, että elämällä on tarkoitus ja kaikki tapahtuu haluamallani tavalla!

Eikö tämä kaikki ole vain sitä, etten luota siihen täydelliseen viisauteen, joka on aina kanssani ja jokaisessa. Sitä voi kutsua Jumalaksi, rakkaudeksi, universumiksi, enkeleiksi… ihan mikä itselle tuntuu parhaalle, ei se nimi totuutta muuta miksikään. Se ei kumminkaan ole mitään ulkopuolellani. Tämä maailma ja keho ovat unimaailman lavasteita. Enhän minä yöllisiä unianikaan pidä totena aamulla herätessäni, niin miksi ihmeessä olen unohtanut päiväunien olevan saman arvoisia. Että koko tämä todellisuus, ei olekkaan totta. Kaikki on vain mieleni luoma projektio. Olen samaistunut niin uneeni, etten enää tiedä uneksivani edelleen. Pidän totena, että minun täytyy puolustaa tätä kehoa kaikilta ulkopuoleltani tulevilta uhka tekijöiltä. Täytyy ansaita rahaa, että keho saa tarpeelliset asiat ja jotain ekstraakin. Täytyy syödä terveellisesti, että keho voi hyvin. Täytyy koristella kehoa kaikenlaisilla keksinnöillä, että keho olisi haluttavampi ja kelvollinen rakkauteen.

Määritämme itsemme aina ulkoisten seikkojen perusteella. On keksitty aikojen alusta asti määreitä mikä tekee yksilöstä erityisen. Jos nämä määreet eivät täyty, ei ole minkään arvoinen. Oikeastaan sillon on täysi luuseri, täysin hyljeksitty maan matonen. Ja aina tulee pyrkiä olemaan erityinen! Eikö olekkin tuttua. Vain eritystä voi toiset rakastaa ja arvostaa.

Entäpäs, jos totuudessa kaikki tulisikin heittää päälaelleen. Ei ole ketään muuta joka minua arvostelee, vain minä itse luon rakkaudelleni rajat ja ehdot. Jos minä koen, että minua kohtaan hyökätään, voin alkaa näkemään sen olevan vain omaa itsevihaani minkä olen ollut haluton näkemään. Tämä toinen henkilö vain tuo sen minulle nähtäväksi, että voisin antaa anteeksi harhaiset uskomukseni, että minussa olisi jotain vikaa. Sillä mitä vikaa kenessäkään meissä voisi olla, kun olemme puhdasta rakkautta. Kun kiellämme totuuden itsestämme, kiellämme Jumalan totuuden meistä. Voisiko Jumala tehdä mitään epätäydellistä? Mikä Jumala se olisi joka kykenisi vain melko täydelliseen? Ja kun olemme, olemme aina olleet, osa sitä Täydellistä Jumalaa, miten voisimme olla yhtään sen epätäydellisempiä kuin Luojamme? Ainoa syy, miksi näemme ja koemme epätäydellisen maailman, on että olemme halunneet luoda erillään alkulähteestämme ilman täydellistä rakkautta. Ja kumminkaan mikään siitä ei ole totta, eihän täydellinen voi muuttua mitenkään epätäydelliseksi. Vain meidän uneksimamme pelko ja itseviha aiheuttaa meille hallusinaatioita. Jokainen minä voi muuttaa maailmaansa vain päättämällä nähdä asiat toisin. Eikä se vaadi muuta kuin mielen kurinalaisuutta, halua kääntyä maailmasta omaan sisimpäänsä. Pysähtyä katsomaan. Huvittavaa on, että se on kaikken pelottavinta pysähtyä katsomaan ajatuksiaan. Ennemmin suoritetaan elämää pää kolmantena jalkana, ettei vain tarvitsisi pysähtyä itsensä äärelle. Omaa päänsisäistä meluaan ei voi kestää, niin sitä yritetään vaientaa kaikella ulkopuolisella hälinällä, ettei nukkumaankaan enää kyetä ilman television pauhua ja välkettä. Ensimmäiset askeleet on aina vaikeimmat, muistat varmaan kävelemään opettelusi… Ei sitä saman tien lähdetty juoksemaan. Lempeys ja armollisuus on siis paikallaan tässäkin. Jokainen askel on tärkeä ja auttaa hahmottamaan mielen sisäistä maailmaa. Mikä helpointa, kun olet halukas, sinun tarvitsee vain sulkea silmäsi ja pyytää apua, niin sitä sinulle annetaan. Jos ymmärtäisimme kaiken sen voiman mikä sisällämme on, meidän ei tarvitsisi kuin vain antautua sen ohjaukseen ja kaikki sujuisi kuin tanssi. Sisäinen voimamme on vain totaalisessa rakkaudessaan halukas auttamaan meitä, jos emme estäisi sitä -minä itte- ajatuksiamme.

Ensin on nähtävä mitä ei näe, ennen kuin voi ymmärtää mitä ei ymmärrä.

Yksin kukaan ei voi tästä hulluudesta herätä, me tarvitsemme veljiämme ja sisariamme, toinen toisiamme, näyttämään meille mitä emme halua nähdä. Rakkaus on piilossa jokaisessa meissä, se vain odottaa että se nähtäisiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s