Ajatuksia ajassa

Minä tiedän -mieli

Kyllä asia on niin, eikä kun kyllä se on niin. Kyllä minä tiedän ja koen tarpeelliseksi korjata jokaisen sinun lauseesi. Miksi minun on tarve olla oikeassa koko ajan? Mitä minä pelkään, jos päästäisin irti minä tiedän asenteestani? Ettei minun tarvitsisikaan koko ajan todistaa ja vahtia omaa arvoani. Mitä tapahtuisi, jos en pitäisikään jokaisesta narusta kiinni. Putoaisinko? Kannatteleeko kokoaikainen päteminen minua elämässä? Enkö muuten ole mitään, jos luovun kontrollistani?  Onko hyökkäys ja puolustautuminen ainoat tavat millä asioihin voi suhtautua? Minne katoaa leikkimielisyys, ystävällisyys ja Rakkaus?

Kenen ylipäätään täytyy koko ajan pitää huoli olevansa oikeassa? Eikö se kerro vain siitä suuresta arvottomuuden kokemuksesta sisällä, että täytyy todistella olemassa oloaan. Ja ettei kestä yhtään poikkipuolista sanaa toisilta, koska asia on niinkuin sanon, piste. Näkee syyn ja ongelman vain toisessa. Koska minun näkemykseni on oikea ja sinun väärä. Kenelle me todistelemme jääräpäisyyttämme? Mitä hyötyä siitä on? Ja taas palataan kysymykseen, että olenko mieluummin oikeassa kuin onnellinen…. Tottakai se pieni pelkominä vastustaa suunnattomasti, että minäkö antaisin periksi, en IKINÄ. Ja kärsimys on valmis. Kun taas Rakkaus kuiskaa hiljaa, mitä tapahtuisi jos vaatimusten sijaan antaisit armon käydä oikeudesta ja katsoisit asiaa rakkauden näkökulmasta. Ei oikeassa oleminen tuo sinulle onnea. Rakkaus sallii ja hyväksyy, antaa tilaa myös toisen kokemuksille. Rakkaus ei arvostele, vaadi oikeuksiaan tai yritä olla toista parempi. Rakkauden ei tarvitse olla oikeassa, ollakseen täydellinen. Rakkaus ei yritä haavoittaa toista, etsien omaa etuaan. Rakkauden ei tarvitse heittäytyä marttyyriksi, tullakseen huomatuksi. Rakkauden ei tarvitse puolustautua, kun ei ole mitään mitä vastaan puolustautua. 

Kumpikaan ei voi olla sen enempää oikeassa tai väärässä. On vain kaksi katsonta kantaa, kannattaako niitä arvottaa? Kummallakin on oma menneisyyden kokemus, minkä läpi asiaa katsoo ja kumpikin näkee vain oman versionsa asiasta oikeana.

Puhuminen on ainoa asia mikä voi valaista ja avartaa molempien näkemystä. Ei syyttämällä tai vaatimalla toisen muuttuvan ja muuttavan katsontakantaansa. Vaan vain kertomalla, että minä näen tämä asian näin, se on minun kokemukseni siitä ja se ei liity sinuun mitenkään. Sinun ansiostasi tulin vain näkeväksi mitä uskomusta tästäkin asiasta olen kantanut mukanani. Kiitos kun sain nähdä sen, nyt voin sen antaa sulaa pois. Eikä minun tarvitse painaa sitä vihalla piiloon, että se voisi vain myöhemmin nousta muistoista suurempana mörkönä katsottavaksemme.

Mikään asia ei ole vakava, jos se ei pääse kasvamaan mielessä kohtaamattomana ja mielikuvituksen värittämänä. Mutta mitä me pelkäämme omille ajatuksillemme rehellisenä olemisessa? Jos tuomme omat ajatuksemme avoimesti esille, mikä meitä voisi satuttaa. Muu kuin pelko toisen reaktiosta, pelko hylätyksitulemisesta, pelko ettei minulla ole oikeus tunteisiini ja ajatuksiini. Olenko viallinen, kun tunnen näin? Iänkaiken meille on opetettu, kuinka omat tunteet täytyy painaa piiloon. Kuuluu käyttäytyä ja osata olla ihmisiksi. Mutta kuka sen määrittää, että tämä tunne on sallittu ja tuo toinen ei. Ja siinä kohtaa olemme menneet metsään ja pahasti, kun emme hyväksy omia tunteitamme ja kiellämme ne samalla läheisiltämmekin. Vaikka ainoa keino olisi kohdata ja hyväksyä ne. Mikään ei ole toistaan pahempi tai parempi. Hyväksyvässä ilmapiirissä jokainen tunne saa tulla näkyväksi ja siinä sallivuudessa se pääsee saman tien sulamaan pois. Mutta vain että sillä on lupa ja turva tulla näkyväksi.

Kun kaksi ihmistä on pidemmän aikaa saman katon alla, alkaa omat tunteet väkisinkin tulla pintaan eikä niitä kykene mielistelyllä loputtomiin peittelemään. Mutta kun on aina oppinut ne piilottamaan, on se pelottavaa että ne alkaa yhdenäkin ponnahtelemaan pintaan. Ei osaa itsekkään suhtautua siihen, saati sitten kun molemmat ovat samassa pelon mielentilassa ja tunteet säikäyttää molemmat. Syyttely ja arvostelu on välitön seuraus, mökötys ja marttyyrius seuraa salaman nopeasti tilannetta. Kun en kykene hyväksymään omia tunteitani, ei toinenkaan saa niitä tuntea. On parempi piiloutua. En katso enää toista silmiin, koska pelkään, pelkään vihani näkyvän niistä. Alan välttelemään toisen seuraa, koska en kykene kohtaamaan omia tunteitani. Täytän jokaisen hetken tekemisellä, ettei minun tarvitsisi vain pysähtyä tunteideni äärelle. Pakenen, hyökkään tai puolustaudun. Olo on kuin olisi ansaan jäänyt, eikä itse pääse irti.

Omia tunteita on vain helpoin paeta, se on tuttua ja turvallista. Mukavuusalueelta ei tietentahtoen lähdetä. Se vaatii halukkuutta. Ja se löytyykö sitä halukkuutta lähteä katsomaan ja tutkimaan on jokaisen itse löydettävä. Niin kauan me pakenemme, kunne ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin valita toisin.

Ja mitä Rakkaus pyytäisi minua tekemään? Hyväksymään pelkoni, keskeneräisyyteni. Sallimaan tunteeni, ei ne minua riko – eikä toistakaan. Huomaamaan, että olen arvokoas ja riittävä ja täydellinen juuri nyt ja näin. Ei minun tarvitse yrittää olla mitään muuta, eikä enemmän, tai paremmin. Voisin armahtaa itseni. Olen viaton. Olen viaton, vaikka pelkomieli väittäisi mitä. Olen Rakkauden arvoinen aina ja jokaisessa olossani.

Ja vaikka itse ei olisi pudonnut pelkoon, toisen esittäessä mörökölliä, saa olla todella tarkkana ettei syöksykierteellä hyppää toisen mörköilyyn mukaan. Sillä parhaiten auttaa toistakin pois vihan tunteista, kun itse kykenee valitsemaan siinäkin tilanteessa pelon sijaan Rakkauden. Tiedostaen, että tämä olo ei ole minun syytäni, toisella on oikeus kokea omat tunteensa ja minä voin rakastavasti tukea häntä. Jos ei sanoin, niin ainakin mielen tasolla. Ja se on tärkeintä. Mutta silloinkin armollisuutta itseään kohtaan, ettei aina vain kykene vaan saa tipahtaa samaan kaivoon mistä toinen huutaa, että rakasta minua, vaikka olen huonolla päällä. Näe sinä se Rakkaus mitä minä en juuri nyt näe.

En minä myöskään ole vastuussa toisen kokemuksista, vaikka minua mistä syytettäsiin. Koska kukaan ei voi puhua mistään muusta kuin omista pelko tunteistaan, eikä ne liity minuun mitenkään. Jokaisen on otettava vastuu omista tunteistaan. Pelko vain siirtää vastuuta ja kieltää kaiken.

Sen muutoksen halun huomaa silloin, kun elämä ei enää anna tyydytystä vanhaan tapaan, vaan haluaa lähteä kyseenalaistamaan ja löytämään sisäisen rauhan, mitä ei ulkomaailma voi tarjota. Vaikka kuinka etsisit onnea ulkoapäin ja toisista ihmisistä, jossain vaiheessa tulee vain se hetki kun ymmärtää ettei se voi tulla mistään muualta kuin sisimmästään. Rakkaus ja Rauha sisälläsi odottaa vain sitä käänteen tekevää valintaa. Sillä ne ovat aina läsnä ja sinulla on valinnan mahdollisuus haluatko kokea ne vai et, jokaikinen hetki ja aina vain uudelleen ja uudelleen. 

Rakkaus ei ole unohtanut ketään, sillä Rakkaus on meissä jokaisessa. Älä huijaa itseäsi uskomaan mitään muuta. Sisältäsi löydät sen, mitä etsit kuumeisesti ulkopuoleltasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s