Ajatuksia ajassa

Arvottomuus

Voihan ihmismielen arvottomuus sentään. Olen sitä nyt aitiopaikoilta päässyt seurailemaan, kuinka moninaisia muotojaan se käyttää hämäämään ihmisraasua joka sen varjolla voi kirkkain silmin väittää etten minä koe sellaista. Enhän minä ole arvoton kun minulla on kaikki asiat mallillaan elämässä. Mutta kun se ei valitettavasti katso sitä, ei saavutuksia tai arvomitaleita. Niistäkin usein taustalta voi löytyä arvottomuus, minun täytyy olla parempi kuin muut, muuten olen arvoton.

No miten minulle on näytetty arvottomutta niin hauskan moninaisesti. Minulle aihe on tietenkin kovin sydäntä lähellä, koska olen itse kokenut niin suurta arvottomuutta itseni suhteen vähän kaikessa elämässäni, totaaliseen lamaantumiseen asti etten kykene koska en osaa. Mutta on ollut mielenkiintoista nähdä se arvottomuus myös ihmisissä jotka toimivat täysin päinvastoin. Kun eräs henkilö peittää arvottomuutensa kääntämällä sen överiin minä-minä- kuulkaa ja katsokaa minua – minä olen kaikkien kaveri – kaikki tykkää minusta menttaliteetilla… ja kaiken sen alla pikku lapsi huutaa rakastakaa minua ja nähkää minut oikeasti. Toisaalla toinen henkilö tekee itsestään tärkeä työnsä kautta, pitää tiukasti kiinni periaatteistaan ja vain hänen tapansa on oikea. No mitä tämän sisäinen lapsi kertoo? Tietenkin, että olen saanut rakkautta vain tekemästäni, vanhempani on iskostaneet minulle vahvan moraali käsitteen ja siitä pidän kiinni koska ilman sitä en tiedä mitä olisin. Pelkään muutosta, koska mitä minulle jää jos minulta otetaan pois se mihin uskon? Kolmas henkilö ei uskalla tehdä muutoksia elämässään, vaikka se tuntuu kuoleman loukulta. Mutta mitä minä olen, en kelpaa, olen ruma ja lihava. Mitäpä hyötyä minusta kenellekkään on. Katoan maailmaltani Netfliksin syvyyksiin, ettei minun tarvitsisi kohdata itseäni.

Voi meitä arvottomuuden kuninkaita ja kuningattaria. Tietämättämme tai tiedostaen me koko ajan elämme menneisyyttä uudelleen. Pelossa, epävarmuudessa, vihassa maailmaa kohtaa. Kuin koko maailma olisi meitä vastaan. Ja mikä on totuus? Ei kukaan halua sinulle mitään pahaa. Kyllä tiedän, että joskus se voi näyttää siltä. Mutta siinäkin on vain kyse millä mielentilalla asiaa katsoo. Arvottomuudessaan se todella tuntuu, että joku voi vahingoittaa teoillaan tai sanoillaan. Mutta itseään arvostava mielentila pystyy nousemaan tilanteen yläpuolelle ja katsomaan sitä neutraalisti, tuomitsematta.

Riitatilanteissakin pelko on se joka hyökkää ja puolustautuu, pelon täytyy saada äänensä kuuluviin eikä se kuuntele toista lainkaan. Siellä tulee juuri se pieni lapsi esille, joka huutaa rakasta minua – älä hylkää minua! Vaikka suusta tulevat sanat kertoo ihan muuta.

Ja siitähän ei riitatilanteissa tule mitään, jos molemmat ovat tippuneet arvottomuuden kuiluun. Jolloin tilassa on kaksi viisi vuotiasta jotka heittelee hiekkaa toistensa silmiin ja hakkaa lapiolla päähään. No tietenkään ”sivistyneet” aikuiset ei niin tee, vaan me käytämme sanojen sivaltavaa voimaa, puolustaudumme jo ennen kuin toinen ehtii mitään sanoa. Puolustamme sitä arvottomuuttamme mitä koemme. Minun täytyy olla oikeassa ja saada viimeinen sana, muuten olen arvoton ja tuo toinen voittaa. Onko hitusen järjetön asettelu. Ensinnäkin kukaan ei ole sinua vastaan, et ole arvoton vaikka toinen ”voittaisi”, asioissa on aina kaksi puolta ja lopulta kumpikaan ei ole sen enempää oikeassa.

Oivalsin, että näissä tilanteissa kannattaisi hyödyntää tekniikkaa. Nimittäin ääniviestejä. Silloin molemmilla on tila puhua asiansa toisen keskeyttämättä ja toisen täytyy kuunnella asia kokonaan, ennen vastaamista. Miksi emme voisi hyödyntää kaikkea sitä mitä meille on annettu, ennen kuin kykenemme toimimaan rakastavammin?! Tottakai ideaali tilanne olisi istua lähekkäin ja katsoa toisiaan silmiin, molemmat voisi vuorollaan kertoa mitä kokee ja toinen malttaa kuunnella arvostelematta. Silloin myös nähtäisiin omat kokemukset omina, eikä niistä tarvitsisi toista syyttää, vaikka se syytöksen kuuloinen on tullessaan kokemuksista sanoiksi. Se on silti vain oma kokemus tilanteesta, mikä voi puhuttuna haihtua. Ja on tärkeää, että kuulee myös toisen kokemuksen tilanteesta, sillä se avaa paljon käsitystä siitä miten oma mieli rakentaa mitä ihmeellisimpiä tarinoita mihin alamme uskoa. Siksi avoin kokemuksistaan kertominen on äärimmäisen tärkeää. Ja että siihen voi avautua, täytyy kokea olonsa turvalliseksi toisen seurassa. Ettei tule tuomituksi tai tallotuksi. Siinä kasvaa luottamus, ymmärrys ja arvostus aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ei enää ole valtapeliä, mihin me olemme itsemme kasvattaneet maailman mukaan. Vaan siinä täytyy olla halukkuus nähdä asiat toisin, avautua myös toisen ajatuksille. Hyväksyä, että ei vanha tapa vain oikeasti toimi. On pakko tulla pois poterostaan ja sallia itseään rakastettavan. Koska silloin kun haavoittuvan avoimesti kertoo omasta kokemuksestaan, ei sinua voida muuta kuin rakastaa ja arvostaa. Se vaatii vain halua päästää irti syyttelystä ja kääntymistä sisäänpäin, että miltä minusta tuntuu. Siitä kaikessa on kyse. Että voidaan purkaa padotut tunteemme. Ne voi avata ja katsoa ja huomata rakkauden loistavan niiden takana. Mutta rakkaus ei pääse koskaan näkyviin jos työnnämme pois ja vastustamme sen edessä olevia pelkokerroksia.

Muistaisimme, että itseämme me vain huijaamme jos kuvittelemme voivamme pitää yksityisiä ajatuksia yhteisen mielen sisällä. Puolustamisesta kaikki sodat alkavat, siksi rauha voi alkaa vain omasta mielestä käsin. Vanhaan maailmankuvaan tämä ei istu, siksi vaaditaan halua nähdä asiat uudella tavalla. Ei pelosta ja puutteesta käsin vaan rakkaudesta ja runsaudesta.

Toista ei voi, eikä tarvitse parantaa. Kaikki työ tehdään omassa mielessä. Siksi minä kirjoitan näitä, että minä näkisin oman mieleni hulluuden ja mihin kaikkiin järjettömyyksiin uskon. Kaikki on vain anteeksi antoa varten, minä voin vain antaa anteeksi sen mitä luulen näkeväni rakkauden sijaan. Oman mielen parantamista, että minua voisi joku satuttaa. Vain harhauskomukset satuttavat.

Ja vaikka kuinka haluaisi palata syyttämään ja syyllistämään muita kokemuksistani, niin aina vaan on palattava siihen että minun on otettava vastuu ihan itse omasta mielentilastani. Minä olen halunnut nähdä asian näin ja minulla on siis valta myös antaa anteeksi rakkaudettomat tunteeni itseäni kohtaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s