Ajatuksia ajassa

Miellyttäminen

Se on huvittavaa, kuinka me kuvittelemme saavamme arvostusta joltain toiselta miellyttämällä. Minä olen tehnyt tätä ainakin todella paljon. Ja nyt sitä tuodaan minun silmilleni tietyissä tilanteissa, että mitä miksi et toimi niinkuin ennen?! ”Sinun täytyisi olla niin tai näin, tai muuten en hyväksy sinua”

Nyt kun katson sitä, niin sehän on ihan hulluutta! Olen siis ostanut rakkautta ja kelvollisuutta, enhän muuten voi kelvata – varsinkaan omana itsenäni. Minun siis täytyy olla toisen toiveiden mukainen että olisin jotenkin kelvollinen. Kyllä, vielä hetki sitten uskoin tätä hullua uskomustani. Ja sehän tuotiin minulle päin naamaa ihan täysillä. Tavallaan se on huvittavaa, että asiat täytyy kokea, että ne voi nähdä jälkeenpäin uusin silmin ja muutos on vasta sitten mahdollinen. 

Olen ollut todella kiitollinen elämän opettajilleni. Viimeinen kolme vuotta on ollut oikea syöksykierre omaan itseen. Opettelua rakastamaan ja arvostamaan itseään. Kolme vuotta sitten kävi elämässäni ihminen joka sai minun sydämeni ensikerran avautumaan yhteyden tunteelle, jollekkin suuremmalle rakkauden kokemiselle. Enkä usko haluavani tyytyä enää yhtään vähempään tunnetasolla. Vaikka silloin se oli täydellisesti pelon siivittämä kokemus, jälkeenpäin olen nähnyt sen lahjan mikä pelon lahjapaperiin oli kääritty. Ja se avasi haluni tai oikeastaan pakottavan tarpeen löytää jotain muuta – jokin muu tapa ajatella – mitä olin siihen asti oppinut rakkaudesta ja elämän tarkoituksesta. Yleensä sanotaan että tuskan kautta oppii parhaiten, minä sanoisin että ainakin nopeiten. Olemmehan pohjimmiltamme mukavuuden haluisia, emmekä tekisi mitään ellei jokin ajaisi meitä siihen pisteeseen ettei ole enää vaihtoehtoa. En minä oikeastaan edes tiedä mille minun elämäni näyttää ulospäin, mutta oletukseni on että rauhalliselle. Ja sitähän se ulkoisesti tavallaan on ollutkin koska kaikki myrskyt on käyty sisäisesti. Ja tavallaan olen kiitollinen siitäkin, ettei ulkoisessa ole tarvinnut niin myrskytä, vaan olen saanut oikeasti keskittyä tärkeimpään työhöni, eli mielen maailmani työstämiseen. 

Tämä kolme vuotta kaikkine opettajineen, eikä todellakaan vähäisimpänä tämän kevään intensiivi kurssia rakkauden ja pelon taistosta. Mitä kaikkea järjetöntä pelko saakaan aikaan. Ja sehän oli minun haluni sille matkalle lähtiessäni, että saisin katsoa pelkojani. Minulla ei ollut työkaluja silloin, mutta ehkä tärkeintä olikin vain seurata sitä järjettömyyttä. Rakkaus sisälläni oli jo silloin onneksi niin vahva, ettei minun tarvinnut pelkän pelon linssien takaa maailmaa katsella. Sain olla rauhantilassa vaikka pelko esitti hienoja näytelmiä rakkauden vastustamisesta. Kaksi vuotta askeettisessa mökissä antoi myös hienon perspektiivin sille kuinka koko ajan tarvitsemme enemmän ja enemmän ollaksemme onnellisia.  Myös tanssimaailman upeat kulissit on toimineet hienoina näyttämöinä arvottomuuden kokemisessa ja minkä muutoksen olen siinäkin kokenut tämän syksyn aikana, että sekin kaikki on vain mielentilastani kiinni ja siitä mihin uskomuksiin olen kiinnittynyt. Kaikki tilanteet siis on tarjottu minulle kultalautasella vain ja ainoastaan, että voisin valita kuuntelenko pelon vai rakkauden ääntä sisälläni.

Minun mielenlaatuuni ei enää sovi ajatus ja se kuullostaa vain äärimmäisen järjettömälle… kuinka tässä maailmassa rakkaudella on aina hintansa, että se on vaihtokauppaa, vaatimuksia ja kompromisseja. Rakkauden nimissä vedotaan seksiin tai muottiin mihin tulisi sopia. Omasta puutteen kokemuksestamme käsin vielä kuvittelemme oikeudeksemme vaatia toiselta jotain, luulemme että pieni mieli tulisi onnelliseksi toisen kautta. Ettei minun tarvitse itseäni katsoa saati muuttaa, sinun kuuluu tehdä minut onnelliseksi. Ehkäpä se on ollut siinä huvittavinta, että minun vaihtokaupparakkauksissa minä olen ollut se joka yrittää sopeutua ja olen kiltisti osannut ottaa syyllisen roolin kun en ole mahtunut minulle asetettuun lokeroon ja olen sitten painunut yksin pimeään nuolemaan haavojani ettei kenenkään tarvitse sietää näin kelvotonta tapausta. Yrittänyt kelvata ulkopuolelta tulevalle rakkaudelle, ymmärtämättä että ensin täytyisi löytää rakkaus itseensä. Ja erityisesti kun en ole osannut rakastaa itseäni, en ole voinut nähdä rakkautta vaan vain riittämättömyyttä myös rakkauden tarjoajissa. Se on uskomatonta, miten me asetamme vaatimukset toisen rakkaudelle ja rajat omallemme.

Maailma antaa meille mahdottomat raamit täytettäväksi, minkä jälkeen vasta voi olla onnellinen. Sillä onko maailman rikkain ihminen onnellinen? Todennäköisesti se kokee puutetta yhtä paljon kuin todella köyhä, ja siellä on vielä suuri pelko kaiken menettämisestä. Jos olet vaikka maailman arvostetuin kirurgi, olisi harteillasi hirveä epäonnistumisen taakka. Kaikki mihin maailmassa tähdätään onnellisuuden hakemisella on aina ulkoapäin tulevaa onnellisuutta, mikä kestää vain sen hetken. 

Sisältään löytyvä onnellisuus taas on ikuista, eikä kukaan voi ottaa sitä pois. Mutta eihän tässä maailmassa arvosteta yhtään sisäisen-henkisen-mielenmaailman katsomista ja kohtaamista. Kaikki osoittaa siitä poispäin, että älä vain ainakaan sinne katso ja mitä pahaa voisitkaan löytää joten pidä se vain pimennossa itseltäsikin. Vaikka kaikkien pelottelujen alta löytyisi vain rauha ja rakkaus. Mutta ne täytyy kaivaa esiin kaiken sen alta mitä on pelolla painanut niitä peittämään. Itsensä kieltäminen, itselle valehtelu, salailu, oman sisäisen äänensä tukahduttaminen, miellyttäminen, vaatimukset, viha, riittämättömyys…. 

Kaikki se mikä ei lähde oman sydämen viisaudesta ja rakkauden tunteesta on yhtälailla hallaa niin itselle kuin sille mitä kohtaan niin kokee. Mutta erityisesti kaikessa palataan siihen, että on rakkaudeton itseään kohtaan. Itsekästä on se, että pienentää itsensä todellisesta rakkauden voimastaan pois. Eristää itsensä pelolla tai vihalla toisista. Kieltää itseltänsä sen mitä sydän eniten kaipaa. Estää itseään olemasta oma itsensä. 

Eikä sen tarvitse olla mitään maailmaa mullistavaa, kun tätä alkaa harjoittamaan omassa elämässään. Aina voi pysähtyä kysymään itseltään, mikä minusta tuntuisi nyt hyvälle. Irrottaen siitä kaikki muut, että jonkun toisen täytyisi muuttua tai toimia mieleiselläni tavalla. Vaan mitä minä voisin tehdä tässä hetkessä itseni hyväksi, että voisin rakastaa itseäni hitusen enemmän ja sitä kautta toisia. Kun alkaa vapautumaan omasta alitajuisesta syyllisyydestään, alkaa ihan huomaamattaan kokemaan vilpitöntä rakkautta itseään ja kaikkia kohtaan. Näkee kaiken viattomana. Oppii olemaan kiitollinen entistä enemmän kaikelle tapahtuvalle. Arvostelee paljon vähemmän asioita. Sitä kautta oppii pikkuhiljaa nauttimaan elämästään, vikojen etsimisen sijaan. 

Se on uskomaton tunne.  Nyt kun mietin matkaani tähän pisteeseen, voin sanoa että se on ollut tuskainen, turhauttava ja kipeäkin, mutta jokaisen kokemuksen arvoinen. Sillä ilman niitä en nyt olisi taas askeleen lähempänä sitä rakkautta mitä todella olen. Ettei minun tarvitse pyytää anteeksi olemassaoloani tai muuttaa itseäni joksikin toisen vaatimusten mukaan. Minusta saa pitää tällaisena kuin olen ja saa olla pitämättä lainkaan. Minun vastuullani ei kumminkaan ole toisen kokemukset ja valitettavasti joutuisinkin toteamaan, että se on sinun kokemuksesi ja uskomuksesi minusta eikä totuus siitä kuka todella olen. 

Toisen määrittäminen ulkoisten asioiden perusteella on aika rajoittunutta jo lähtökohtaisesti. Kukaan ei ole voinut elää toisen saappaissa, mikä on ainoa paikka mistä voi määritelmän tai varsinkaan arvostelun suorittaa. Miten joku toinen voisi sanoa mikä on hyvä elämä sinulle? Tai mitä sinulla pitäisi olla. Joskus on vain löydettävä rohkeus seistä omilla jaloillaan ja sanoa ( lähinnä itselleen) että tässä olen nyt ja tällainen elämäni näyttää tällä hetkellä olevan, mutta ei se määritä minua tai arvoani saati että se olisi lopullinen ja muuttumaton totuus. Me olemme täällä kasvamassa takaisin omaan voimaamme rakkaudessa. Mutta ensin on tehtävä työ haluta päästää irti ulkoisesta ja palattava omaan itseensä. Voin luvata matkan olevan antoisa, ei välttämättä mukava, mutta taaksepäin katsoessa se palkinto vasta odottaakin. Ja se palkinto on mielen rauha ja vilpitön rakkaus itseä ja kokonaisuutta kohtaan. 

”Jokainen tekee parhaansa sen teitoisuuden tason puitteissa, joka hänellä on.”

”Toiselle suuttuminen on kuin joisi itse myrkkyä, mutta odottaisi toisen kuolevan.”

”Sinun on itse oltava se muutos, jonka haluta nähdä maailmassa.” -Gandhi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s