Ajatuksia Ajassa -blogi

Ajatuksia ajassa

Tarvitseeko Rakkauden hakea hyväksyntää Rakkaudelta?

Mitä mieltä sinä olet rakkaudesta, voiko pelokkaalla mielellä ottaa vastaan rakkautta jos vain pelkää sen menettämistä? Tarvitseeko Rakkauden hakea hyväksyntää Rakkaudelta?

Tein havainnon, että olen ollut todella omistushaluinen aina. Tottahan se, että on ollut ainut lapsi on vaikuttanut osaltaan siihen ajatukseen, että vain yhtä voi rakastaa, ainakin kerrallaan. Ja kun sen yhden on valinnut, niin sinä sitä sitten ollaan kuin täit tervassa, koska valinnassaan on pysyttävä. Siksi minulla on mennyt koko elämä etsiessä sitä oikeaa. Koska on täytynyt olla varma siitä ettei valitse sitä väärää. Siksi on täytynyt käydä läpi monta väärää, vain huomatakseen sen kaiken hulluuden. Että Rakkaus täytyisi rajata vain yhteen henkilöön, täytyy olla uskollinen ja muihin ei sitten saa vilkaistakkaan. Enkä nyt puhu mistään seksisuhteista, vaan Rakkaudesta. Kuinka me rajataan se, kielletään se, ja vaaditaan se johonkin muottiin. Minä kun olen aina ollut oman tieni kulkija, enkä sopinut mihinkään määreisiin. On ollut myös mahdoton sopeutua tähän kapeakatseisuuteen, mitä olen vasta nyt alkanut ymmärtää kyseenalaistaa.

Miksi meille ylipäätään parisuhde tarkoittaa seksisuhdetta missä ollaan luvattu olla uskollisia toiselle ikuisesti tietenkin (kunnes toinen hairahtuu ”rakastumaan” toiseen)? Toisin sanoen rakkaus tarkoittaa, että täytyy olla intiimi suhde toisen kanssa, vain silloin kerron rakastavani häntä oikeasti. Rakkauttako ei voi olla ilman seksiä? Onko nykypäivänä seksuaalinen vetovoima ainoa mittari kahden ihmisen yhteydestä? Ainoa vaihtoehto miten saa rakastaa? Jos minä en saa osoittaa sinulle rakkauttani fyysisesti, ei se silloin voi olla rakkautta? Niinkö? Me kuvittelemme olevamme niin viisaita ja sivistyneitä. Mutta mikä meitä ohjaa? Vain pelko, joka määrittää rajat Rakkaudelle. Pitää salassa tunteet ja valitsee ja valikoi. Ja vain siksi, että yhteiskunta määrittää miltä rakkaus tulee näyttää, siihen kuuluu mies ja nainen ja 2,5 lasta, omakotitalo ja lemmikki, hyvä työ ja auto. Mutta miten tuohon yhtälöön mahtuu enää Rakkaus? Siinä on kyllä vaatimuksia, ja huolia, ja stressiä, ja pelkoa…. Mutta Rakkaus on epäoleellinen asia. Se että asuu saman katon alla, harrastaa seksiä ja jakaa kauppakustannukset, ei ole vielä Rakkautta. Kehojen yhtyminen ei ole Rakkautta, ilman henkistä yhteyttä. Mutta henkisen yhteyden voi saada ilman kehojen yhtymistä. Kehot on kuin banaanin kuoret, ja jos ajattelet kahta banaanin kuorta yhtymässä toisiinsa??? Todella intiimiä….

Rakkaus ei ole jotain mikä tulee toisen ihmisen kautta, millään muotoa. Se voi kyllä ilmetä toisessa ihmisessä, mutta toinen ei ole koskaan sen alkusyy. Toinen ihminen heijastaa vain ja ainoastaan omia uskomuksiani. Miten minä näen ja koen toisen ihmisen ja hänen käytöksensä on vain täydellinen ilmentymä siitä mitä minä itse uskon ja pidän totena, ja pelkään itsessäni ja itsestäni.

Oletko koskaan tullut miettineeksi, että mitä kaikkea siirrät toisen ihmisen harteille vain koska pelkäät katsoa niitä tunteita itsessäsi? Vaikka karkeana esimerkkinä toinen ei ole rehellinen sinulle, kysyisitkin itseltäsi olenko rehellinen itselleni oikeasti ja todella? Tai toinen ei kuuntele, niin osaanko minä kuunnella todella – vai olenko niin syvällä tarinoissani että kuuntelu unohtuu koska on vain tärkeä saada puhua omaa tarinaansa mielessään ja kuulla vain sen mitä haluaa kuulla.

Tässä maailmassa keskitymme niin paljon kehoihin, erillisiin kehoihin, että unohdamme sen syvemmän yhteyden täysin. Haluamme pitää itsemme erityisinä yksilöinä, ettei siihen ole mahdollista päästä Rakkaudellista yhteyttä mielen tasolla. Vain kehojen on lupa yhtyä, mutta mielet on pidettävä visusti salassa. Ensimmäinen ajatus on että EN minä tuollainen ole tuo toinen on. EN minä käyttäytyisi ikinä noin tuo toinen on hirviö. Mutta jos sanon, että syvällä sisimmässämme meissä jokaisessa on hyvä ja paha, mutta uskallammeko katsoa sitä omaa pahuuttamme, vai siirrämmekö sen toisen vastuulle esittämällä itse pyhimystä. Vaatimalla, että toisenkin täytyy täyttää ne kriteerit, mitkä on itselleen asettanut, ettei vain tulisi paljastaneeksi mitä sisimmässä todella on. Rajoilla ja vaatimuksilla on hyvä piilottaa pelot. Esittää auktoriteettia. Siirtää syrjään Rakkaus ja välittäminen.

Entä jos ihmissuhteen merkitys ei olisikaan vain peittää ja piilottaa omia pelkojaan. Vaan antaa niiden tulla näkyville, että ne voi antaa parantua hyväksyvässä ilmapiirissä pois. Kun en tuomitse itseäni, ei kukaan muukaan sitä voi tehdä. Mutta niin kauan kun tuomitsen itseni, niin kauan tuomitsen muutkin. Entä jos ottaisimme rakastavamman asenteen ja suhtautumisen elämään. Armollisuuden. Hyväksymisen omille tunteilleen ja sallia toistenkin tuntea. Päästää irti omistamisen halusta. Ei toista ihmistä tarvitse omistaa, voidakseen sitä Rakastaa. Jos rakkaus vaatisi uhrin, siellä olisi pelko. Voisimmeko me viimein alkaa avartamaan katseitamme ja katsomaan millaiseen muottiin olemme rakkauden survoneet. Todellinen Rakkaus ei mahdu mihinkään muottiin, koska se on muotoa vailla oleva. Miksi me olemme keksineet rakkaudenkin uudelleen? Ettei se enää olsikaan kaiken kattavaa, vilpitöntä ja puhdasta. Olemme laittaneet niin monta leimaa rakkauden päälle, ettemme enää todellista rakkautta sen takaa tunnista.

Määritätkö oman arvosi sillä mitä muilta saat? Silloin kompastut itseesi, sillä kukaan toinen ei voi antaa sinulle sitä mitä eniten kaipaat. Haluat olla rakastettu ja arvostettu, mutta se ei täyty toiselta. Rakkauden malja sinussa on aina vajaa, ennen kuin ymmärrät että vain itse voit oman maljasi täyttää. Mikään ulkopuolinen ei siihen vaikuta. Sen näet selvästi siinä hetkessä, kun et tarvitse keneltäkään mitään ja olet silti onnellinen… ja huomaat kadottaneesi sen silloin kun haet huomiota ja hyväksyntää toisilta kokeaksesi olevasi kelvollinen. Miten uskot toisen voivan täyttää tyhjyyden sisälläsi, jos et sitä itse kykene tekemään? JOs odotat toisen rakastavan sinua, ennen kuin itse voit itseäsi rakastaa, saat odottaa ikuisesti. Jos hyväksyt tilanteen ja Rakastat itseäsi siitä huolimatta, voi Rakkaus alkaa laajenemaan myös ulkopuolellesi.

Minä haluan vain herättää sinut pohtimaan ja kyseenalaistamaan. En minä sano olevani oikeassa. Mutta myös siinä on lahja sinulle, mikäli ajatukseni nostaa vastustusta mieleesi. Sillä juuri siinä on asia mitä sinun olisi hyödyllistä kyseenalaistaa. Minä itse olen ainakin niin kauan sokeasti uskonut tarinoihin mitä minulle on kerrottu, kyseenalaistamatta että onko se todella niin vai voisiko tämän nähdä jotenkin toisin.

Todellista Rakkautta voisi kuvata kynttilän liekkinä, josta riittää jaettavaksi jokaiselle.

Miten seksuaalisia mielitekojaan haluaa toteuttaa on sitten aivan eri asia, ei sitä pidä Rakkauteen sotkea. Toki se voi ilmetä myös Rakkauden läsnäollessa. Lähinnä ajatuksena nyt ettei himojaan ja viettejään sekoittaisi Rakkauteen, kun niillä ei ole mitään yhteyttä. Rakkaus on mielen ja sydämen jakamista toisen kanssa, ei kehon jakamista.

Eniten minä olen rakastanut niitä ihmisiä jotka eivät ole olleet fyysisesti läsnä elämässäni. Ei se ole estänyt rakkauttani, se on helpottanut sitä sillä silloin ei ole ollut vaatimuksia vaan saa vain rakastaa. On se myös ollut turvalista ja helppoa, sillä silloin ei ole tarvinnut katsoa omia pelkojaan niin läheltä. Sittemmin olen lähtenyt tutkimaan ja kyseenalaistamaan kaiken mitä luulen tietäväni todeksi. Eihän se helppo tie ole ollut, paljon helpompi olisi ollut tyytyä maailman rajaviivoihin ja muotteihin ja olla ”normaali”. Mutta se ei olisi koskaan minua tyydyttänyt kun sisällään on tiennyt, että täytyy olla jotain muutakin.

On opittava kuuntelemaan itseään ja on opittava hyväksymään itsensä. Sen jälkeen alkaa avautumaan se, ettei oikeasti tarvitse ketään täydentämään ja rakastamaan itseään kokonaiseksi. Koska alkaa havaita, että minussa on jo kaikki elementit. Minä voin itse kyllä jakaa rakkautta kaikille kohtaamilleni ihmisille, mutta tarve saada jotain toiselta häviää. Sivutuotteena tulee luonnostaan rakkaus joka laajenee ja sitä tietenkin silloin saa myös takaisin toisilta, kun sitä pyyteettömästi jakaa ensin itse itselleen ja toisille. Se on tervettä itsekkyyttä kuunnella itseään, että mikä tekee minut onnelliseksi. Sillä kun itse on onnellinen, ympäristökin saa tuntea sen laajenevan tunteen. Ajattele, jos jokainen voisi tehdä onnestaan käsin asioita, ei se lisäisi itsekkyyttä vaan halun jakaa. Vapauden Rakastaa, ei oman edun tavoittetua. Se yhdistäisi, ei erottaisi.

(Kuva Ulrike Hirsch)

Ajatuksia ajassa

Mitä minä opin Rakkaudelta

Rakkaus oli kolme vuotias kissa, jonka minä sain tuntea kolme kuukautta. Olin ajatellut, että minulla on jo kissa vaikka Tomas-kissani olikin jo muutaman vuoden asunut vanhempieni luona. Yllättäen Tomas katosi sieltä. Ja sitten hetkessä tapahtumat johtivat siihen että olin sopinut hakevani kissan Heinolasta, koska se ei tullut toimeen toisen siellä asuvan kissan kanssa.

Kolme kuukautta sitten tulin kotiin kissan kanssa. Punaisen kauniin kissan. Kissalle täytyi keksiä nimi, koska sitä oli kutsuttu Raadoksi edellisessä paikassa. Ensimmäisinä päivinä nimeä pohtiessani sanoin kissalle rakas sen nähdessäni ja kissa alkoi kehräämään tai naukui tervehtien. Joten nimi vain sulautui siihen, vaikka se aluksi tuntui todella hassulle kertoa kissan nimi jollekkin. Se on Rakkaus.

Kuukauden verran pidin sitä sisällä ja valjaissa ulkona. Kissa oli hyvä käytöksinen, mutta selkeästi kaipasi vapautta. Tyytyi hyvin kohtaloonsa rajallisessa ympäristössä, mutta tunsin kuinka se halusi olla vapaa. Vaikka se oli näennäisesti tyytyväinen, söi ja kehräsi. Mutta syvällä sisimmässään se koki olevansa vanki. Tunsin rajoittavani sen olemusta. Asettuvani määräysvaltaan, mitä sen kuului milloinkin tehdä. Hallitsevani tilannetta niin, että sain pitää sen ”turvassa” omien rajojeni ja vaatimuksieni sisällä.

Sitten tuli se hetki kun päästin sen vapaaksi. Se sai liikkua sisälle ja ulos vapaasti. Aluksi kaipasin sitä kovin, mietin että milloin näen sen taas ja tuleeko se edes takaisin. Olisiko kumminkin pitänyt pitää se kahleissa. Mitä jos se ei enää tule takaisin? Ja parin tunnin päästä se taas naukui jalkojeni juuressa ja tuli kehräämään syliini. Välillä se oli yön poissa ja tuli päiväksi nukkumaan sänkyyni ja välillä se nukkui yön jalkopäässäni ja lähti päiväksi reissuunsa. Joka hetki kun kohtasimme, se oli onnellinen jälleen näkeminen ja joka kerta kun se lähti annoin sen mennä unohtaen sen siinä hetkessä. Luottaen että se on korkeampien käsien suojassa aina, ei minun tarvitse huolehtia siitä. Silloin minäkin vapauduin vastuusta, huolesta ja vaatimuksista. Joskus kävin huhuilemassa ovella eikä sitä näkynyt, ei minun silti tarvinnut miettiä missä se on tai mitä tekee. Olin onnellinen, että se voi olla onnellinen juuri siellä missä haluaa olla juuri sillä hetkellä. Ja kun se sitten tassutteli kainaloon kehräämään olin siinä hetkessä onnellinen että sain sulkea sen syleilyyni, siksi hetkeksi kunnes se siirtyi kehräten sängyn toiseen päähän nukkumaan. Välillä me pidimme hauskaa leikkien naruilla, tai piilosta tuolin takaa. Jos silitin sitä liikaa, se tarttui minua kynsin ja hampain käteni ympärille ilmaisten ”ettei nyt ole hyvä, vaan haluan rauhaa”. Annoin sille sen tilan mikä tuntui hyvälle. Ja molemmilla oli hyvä mieli. Minun ei tarvinnut pahoittaa mieltäni siitä, etten saanut sitä rapsuttaa ja se sai vapauden olla sellainen kuin halusi. Kaunista vapauden kokemista.

Eilen, viimeisen päivän aamuna minä nostin tarot pakasta suru-kortin. Mietin, että mitähän tämä tahtoo kertoa. Puolilta päivin minulle tultiin kertomaan että kissa oli jäänyt auton alle ja kuollut. Kysyin, että onhan se varmasti kuollut, ettei sen tarvinnut kärsiä. Menin pihalle, kävelin kissan luokse ja nostin sen keskeltä tietä pois. Auton ajaja pahoitteli ja oli harmissaan, minä kiitin että hän pysähtyi ja sanoin ettei sille mitään voinut. Ulkoisesti keholle ei ollut juurikaan mitään tapahtunut, hieman verta korvan juuressa. Joten kissa tuntui kuin pehmolelulta sitä kantaessani haudattavaksi. Pehmeä ja rento. Näin jälkeen päin ajatellen, alkoi hahmottua se kuinka keho on vain kuori. Ei se itsessään ole mitään. Ei keho tee kenestäkään sitä mitä se todella on.

Sen päivän minä itkin, itkin omaa menetystäni, itkin kauniita muistoja mitä olin ehtinyt kokea sen kanssa, säälin itseäni etten enää saa sitä syliini kehräämään. Annoin surun vain tulla ja olla, olin sille läsnä, katsoin ja koin miltä se tuntuu. Se oli kaunista puhdasta surua, kyyneleitä. Läsnäoloa sille hetkelle, annoin kaikkien tunteiden vain olla. Kaikki oli hyvin. Halusin kokea surun niin täydesti kuin pysytyin, ilman tarinoiden lisäämiä tunteita. Olin vain sen olon kanssa. Ja olin kiitollinen kokemastani.

Tänä aamuna herätessäni suru oli poissa. Silmät oli turvoksissa, mutta olo oli kevyt. Päivä meni aivan huomaamatta. Siivosin ja lämmitin uunia. Pohdin miten täydellisessä synkronismissa kaikki sujui. En keksinyt helpompaa ja kauniinpaa tapaa, miten lemmikin lähtö kehosta tapahtuisi. Kuolema oli niin nopea, ettei kissa ehtinyt kärsiä. Minun ei tarvinnut tehdä päätöstä hänen päivien päättämisestä. Sain kumminkin nähdä kehon ehjänä ja kantaa sen turvaan maan syleilyyn. Oli ilmi selvää, että kaikki sujui tarkoituksen mukaisesti. Kaikki on niin tarkkaan harkitun, selkeän ja sujuvan oloista. Kaikki vain tapahtui kuin itsestään. Minun ei tarvinnut huolehtia mistään. Kaikki tarvittava annettiin minulle siinä hetkessä kun sitä tarvitsin. Kun en takertunut mihinkään. Kaikki on niin täydellistä. Suru oli täydellisen kaunis, kun siihen ei lisännyt menneisyyden tarinoita. Kaikki sai ilmetä juuri niinkuin ilmeni. Kaikki sai olla juuri niinkuin oli, minun ei tarvinnut yrittää muuttaa mitään. Mikä helpotus ja kiitollisuus kuinka sain vain olla väline elämän ilmentyä kauttani, juuri sellaisena kuin se ilmeni. Ei ollut hyvää tai pahaa. Oli tunteita ja tapahtumia. Niihin ei silti tarvinnut jäädä. Tunteet vaihtuu, tapahtumat muuttui. Olemus muuttuu. Keho kuljettaa meidän todellista olemustamme, että saamme kokea jotain muutakin kuin pelkkää Rakkautta. Olemme vapaat valitsemaan.

Sain aivan uuden ulottuvuuden elämälle. Meillä jokaisella on tehtävä täällä ja me täytämme sen täydellisesti jokaisessa hetkessä. Olemme aina juuri oikeassa paikassa. Jotkut tehtävät ovat pidempiä, jotkut vaikka kolme kuukautta, jotkut vain hetken. Opin rakastamisen vapauden. Rakkaus voi olla vain vapaa, jos sitä yrittää rajoittaa tai vaatia millään muotoa, siitä katoaa Rakkaus. Rakkautta on mahdoton omistaa, edes vähän. Rakkautta ei voi vaatia olemaan fyysisesti läsnä, silti Rakkaus on aina läsnä. Aina saa rakastaa, aina saa tuntea Rakkautta. Sitä ei voi kukaan kieltää. Rakkaus on meissä sisällä. Se on aina läsnä, vaikka sitä ei voisi nähdä tai kokea. Ja jos sitä ei itse tunne, voi vain kysyä itseltää miksi minä estän rakkautta täyttämästä sydäntäni? Odotanko jonkin tai jonkun muuttuvan, että minä itse voin kokea rakkautta. Vaadinko jotain tapahtuvaksi että saan kokea rakkautta? Odotanko että Rakkaus tulee ulkopuoleltani?

Ensin on opittava Rakastamaan itseään, ennen kuin se voi heijastua ulkoapäin takaisin. Kaikki muuttuu sisältäpäin ulos, ei päin vastoin. On oltava rehellinen omille tunteilleen. On oltava armollinen omille tunteilleen. Ja ennen kaikkea hyväksyttävä itsensä juuri sellaisena kuin on.

Rakkauden kokeminen on maailman kaunein asia, eikä siihen tarvita mitään muuta kuin läsnäolo itselleen ja Rakkauden tunteelleen. Se ei liity mihinkään eikä keneenkään muuhun. Se on Minun ja minun välinen asia. Minä saan rakastaa ketä minä haluan. Mutta jos tarvitsen edes katsetta toiselta, tiedän ettei se ole enää Rakkautta. Koska se on supistava tunne, siellä on pelko. Rakkaus vain laajentaa ja laajenee. Rakkaus ei tarvitse mitään, koska se tietää olevansa kaikki.

Ajatuksia ajassa

Olemassaolo

Kun sinä kohtaat toisen ihmisen, kohtaatko häntä oikeasti ollenkaan? Oletko läsnä siinä hetkessä toiselle vain viekö huomiosi tarinat mielessäsi. Olet läsnä tarinoillesi, mitkä ovat tärkeämmät kuin toisen todellinen kohtaaminen. Tärkeintä on saada puhua omat tarinansa toiselle ja pohdit mielessäsi mitä seuraavaksi kerrot tai jo valmiiksi mitä vastaat toisen tarinaan, kuuntelematta toista oikeasti. Voi piiloutua tarinoiden taakse. Jättää huomiotta sen hetken kauneuden. Mieluummin kulkea tarinoissaan menneissä ja tulevissa, kuin että antaisi hetken olla sellainen kuin on, mahdollisuuksia täynnä. Ilman että määrittäisi mielessään tapahtuman kulkua, täyttäisi ja värittäisi valmiiksi antamatta pienintäkään mahdollisuutta kohtaamiselle. Olisi sen hetken haavoittuva ja joutuisi olemaan paljas oma itsensä ilman tarinoita. Katsomaan itseään vain hyväksyen silmiin. Antaisi rakkauden laajeta, sen sijaan että pelolla työntäisi läsnäolon pois. Silloin voisi olla läsnä itselleen, kokea olemassa olon tunteen. Minä olen olemassa, kokonainen ja täydellinen kun en peitä itseäni tarinaverhon taakse.

Jos meillä on pieninkään vaatimus itseä tai toista kohtaan kohdatessamme, pelko estää meitä kokemasta puhdasta läsnäoloa. Ja valitsemme mieluummin turvallisen tarinan, kuin pysähtymisen ja antautumisen läsnäolon tilalle. Olemme niin tottuneet ajatukseen, että vain kehojen kautta yhteys voidaan saavuttaa ja mielet on pidettävä erillään.

Mitä tarkoittaa olemassaolo, olla olemassa? Mikä silloin on olemassa? Mikä tekee olemassaolosta todellista? Millä on merkitystä todellisuudessa? Mihin tulisi keskittyä? Mikä on tärkeätä ja mikä ei?

Me pidämme tätä maailmaa todellisena, sen savutuksia ja tarpeita tärkeinä. Kuka meille on sanonut että se on niin? Uskomme asioihin, koska ne on aina olleet niin. Milloin aina? Uskomme siihen mihin meidät on kasvatettu. Tieteeseen, uskontoon, uraan, rahaan. Etsimme onnea vain tästä maailmasta, tämän maailman tarjoamilla välineillä. Vaikkemme tiedä yhdenkään löytäneen tästä maailmasta pysyvää onnea. Mutta sekin meille jo pienestä pitäen opetetaan, että kuuluu tottua pettymyksiin ja mikään ei ole ikuista. Aika karua. Synnytään, petytään, petytään, turhaudutaan, yritetään, yritetään, vielä kerran yritetään, petytään, sairastutaan ja kuollaan. Näinkö me haluamme ”elää”? Kyseenalaistamatta? Tämäkö on ainoa vaihtoehto? Eikö oikeasti ole muuta tapaa? Mikä on se voima mikä pitää uskon yllä tähän maailmaan? Rakkauden kanssa sillä ei voi olla mitään tekemistä. Meille on opetettu, ettei aina voi olla onnellinen. Miksi ei? Kuka sen määrittää? Tottahan se on, jos yhtään tätä maailmaa katsoo, ettei ole mahdollista olla edes hetkeä onnellinen. Ei se tunnu olevan mahdollista. Mikä on sellainen hetki, ettei vaadi itseltään tai toiselta jotain? Jokaisen vaatimuksen mukana tulee pettymys, koska vaatimuksella on aina ajatus kuinka asian kuuluisi mennä mielestäni ja kun se ei menekkään niin. Tämä maailma rakentuu vaatimuksille. Mietippä hetki.

Milloin sinä rakastat ilman ainoatakaan vaatimusta? Se on melko harvinainen olo. Ehkä. Mutta sen ei tarvitse olla. Aluksi se tuntuu lähes mahdottomalta. Tai näkeekö edes kaikkia niitä vaatimuksia, mitkä itseltään on piilottanut. Ja sehän on todistettu moneen kertaan, että heti kun yksikin vaatimus astuu mieleen Rakkaus unohtuu. EI Rakkaus koskaan katoa. Se vain peittyy sen vaatimuksen savupilven taakse. Rakkaus on puhdas kevyt ilon ja rauhan tunne. Rakkaudessa on helppous ja yhteys kaikkiin ja kaiken kanssa. Intohimo (passion = kärsimys) on myös vääristynyt kokemus rakkaudesta, vaikka sen yritämme rakkaudeksi verhota. Halu ja himo, mieti, onko siellä keveys ja rauha? Vai voimakas tahtotila. Onko tahto huono asia? No onko tahto kovinkaan usein läsnä tälle hetkelle, vai onko se jotain tulevaa kohtaan keskitetty ajatus. Pystytkö pysähtymään tahtotilassasi ja kokemaan tyyneyttä ja rauhaa nyt-hetkeä kohtaan?

Eikö se ole erikoista, ettei meillä ole luottamusta ollenkaan. Tarvitsemme aina perusteet ja tieteelliset tutkimukset kaikelle. En voi uskoa tätä, ellei sitä ole testattu maailman keinoin. Miten sinä voit luottaa alati muuttuvaan ja pysymättömään. Miten voit luottaa ulkopuoleltasi tulevaan sanaan, jos et voi luottaa itseesikään? Väität ehkä, ettet sinä voi tietää. Kyllä joku muu tietää paremmin. Oletko koskaan pysähtynyt sen asian äärelle? Kuka tietää paremmin ja mistä sinä voit tietää tietääkö se paremmin? Kenen totuuteen uskot? Kyseenalaistat aina oman totuutesi, mutta et ailahtelevan maailman totuutta.

Jos et olisi ikinä kuullutkaan suklaasta, mistä tietäisit sen hyödyistä tai haitoista? Jos et googlettaisi että mitä tutkimuksia siitä on tehty. Et tietäisi että se on ”epäterveellistä ja lihottavaa”. Pystytkö katsomaan suklaa palaa, ilman yhtään tuomitsevaa ajatusta? Sekin on tuomio, jos ajattelet että joku muu uskoo sen olevan pahaa. Vaikka suklaa ei sen enempää ole hyvä eikä paha. Ajattele, jos et kykene edes suklaaseen suhtautumaan neutraalista, kuinka paljon piilotettuja uskomuksia sinulla on kaikesta muusta mitä olet elämäsi aikana kokenut. Kaiken olet tallettanut mielesi syövereihin, joka ikisen uskomuksen minkä olet kuullut. Onko maailmassa yhtä asiaa, mikä olisi neutraali? Täysin? Näistä alati muuttuvista arvoista olemme rakentaneet maailmankuvamme. Mikä on hyvää ja mikä pahaa, mikä sallittua ja mikä kiellettyä. Mistä tiedämme sen? Koska olemme sen ”tiedon” tallettaneet mieleemme jostain aiemmin oppimastamme.

Miksi me koemme kipua ja kärsimystä? Kun olemme niin täynnä uskomuksia, mutta uskomuksemme ovat ristiriidassa, vaihtelevat ja muuttavat muotoaan. Olemme hämillämme. Mieli uskoo pelon olevan todellinen ja rangaistuksen sen myötä. Ja koska olemme ristiriidassa uskomustemme kanssa, ja uskomme ehkä tehneemme jonkin hölmön päätöksen, koemme siitä syylllisyyttä ja pelkäämme rangaistusta jos joku saisi tietää. Ja ajattele, että näitä ristiriidan kokemuksia on varmasti useita elämämme aikana mielen syövereihin piiloon painettuna. Pelkäämme niiden paljastuvan ja jonkin ulkopuolisen rankaisevan meitä niistä. Mutta se meidän syyllinen mieli muistaa ne ja syyllistää itse itseään. Se syyllisyys saa aikaan kivun. Yritämme peittää syyllisyyden tunteen, otamme buranan kipuun että voisimme sivuuttaa kivun syyn. Kieltäydymme tiedostamasta kivun aiheuttajaa mielessämme. Vetoamme maailman asioihin, särky johtuu kovasta työn teosta tai huonosta ruuasta. Siirrämme todellisen syyn syrjään ja otamme tilalle miljoona keksittyä syytä. Että voimme väittää olevamme maailman uhreja, näennäisen viattomia koska syy on saatu siirrettyä ulkopuolelle maailmaan. Keksimme uusia keinotekoisia ratkaisuja ongelmiimme, ettei meidän tarvitsisi todellista syytä palata katsomaan. Koska se tuntuisi liian suurelta uhraukselta, pelkäisimme menettävämme kaiken mitä maailmassa arvostamme. Olisi aivan mahdoton luopua kaikista saaduista eduista vain sen takia, että syyllisyys poistuisi ja kivut sen myötä. Meidät on opetettu niin täydellisesti siihenkin, ettei mielet voi kommunikoida keskenään ellei kehon suu ja sanat olisi siinä välissä. Joten uskomme olevamme turvassa salaisuuksiemme kanssa, kunhan emme kerro kenellekkään synkimpiä tuntojamme. Pelko on aivan liian suuri ylitettäväksi.

Entä jos toteaisin, ettet tosiaan voi satuttaa ketään muuta ajatuksillasi kuin itseäsi. Et myöskään ole vastuussa toisen kokemista tunteista. Jos puhut ajatuksesi ääneen, ei se vielä tarkoita että menetät koko maailman. Mutta se voisi saada sinut oivaltamaan, ettei maailma romahdakkaan. Jokainen ajatus vapautettuna saa vain aikaan valoa mieleesi. Jokainen kipeä ajatus puhuttuna, vapauttaa syylisyyden tuntoasi ja sitä myöden kehonkin kipuja. Mieltä voi käyttää kahdella tapaa, lisäämään syyllisyyttä tai pois purkamaan sitä jo kerrytettyä taakkaa. Mutta oletko valmis luopumaan syyllisyydestäsi. Osaisitko elää ilman sitä? Mitä tapahtuisi jos olo olisikin kevyt koko ajan. Ei tarvitsisi takertua syyllisiin ajatuksiin enää ja antaa niiden määrittää kuka olet. Olisitko halukas tarkastelemaan mieltäsi? Olisitko halukas palauttamaan muiston todellisesta olemuksestasi? Maaliman lakien alaisena voimme vain tehdä asioita. Todellisessa voimassamme on luomisvoima laajentaa ja lisätä totuuttamme, iloa ja rauhaa. Keinotekoisen voisi palauttaa sille kuuluvaan arvoonsa -merkityksettömänä. Mikä vapauttaisi voimamme Rakkauden ilmentyminä. Voisitko luopua syyllisyydestä Rakkauden takia? Antaisitko arvomaailman murentua, jos mieli voisi sen myötä kokea täydellisen parantumisen? Jotkut asiat ovat niin yksinkertaisia, ettemme halua uskoa sen olevan mahdollista niin helposti. Olisiko sielläkin uskomus, että asioiden eteen täytyy nähdä vaivaa? Entä jos ei tarvitsisi? On vaikea uskoa sitä mitä ei näe, vain koska haluaa luottaa enempi keksimiinsä tarinoihin, kuinka asiat ovat aina olleet. Eikä ne voi olla toisin, ennen kuin päätän niiden olevan.  Voimme päättää kärsiä tai voimme päättää olla kärsimättä. Se on juuri niin yksinkertaista. Kun arvostamme itseämme, olemme kaikkien muidenkin arvostamia. Todellinen viattomuus asuu avoimuudessa. Todellinen viattomuus asuu sydämessämme ja siellä olemme Rakkauden syleilyssä missä mikään ei voi haavoittaa viattomuuttamme. Viattomuus tarkoittaa syyllisyydestä luopumista ja avautumista haavoittuvuudelle ja rehellisyydelle itseään kohtaan. Sen sisäisen totuuden edessä, joka tuomitsee vain Rakkaudella. Ja se on ainoa tuomio. Ellemme itse rankaise itseämme syyllisyydessämme.

Jokainen maailmaa kohtaan suunnattu ajatus vie meidät kauemmas itsestämme. Ja se on itsensä välttelyä. Syyn siirtämistä seurauksen tilalle. Jokainen sisäiseen viisauteen kohdistettu ajatus vie lähemmäs totuutta ja rauhan kokemista. Armollisuus itseä kohtaan on välttämätön työkalu vapautuakseen syyllisyydestään.

Syyllinen mieli ei voi koskaan olla viaton. Syyllinen mieli näkee syyllisyyttä ympärillään ja tuomitsee sen, ymmärtämättä katsovansa omaa syyllisyyden tunnettaan. Valoon tuomalla voi syyllisen mielen parantaa ja tuoda takaisin viattomuuden luo, mistä se ei todellisuudessa ole koskaan lähtenytkään. Mieli on vain väliaikaisesti unohtanut alkuperänsä viattomuudessa. Uskoessaan olevansa erillinen keho ja altis hyökkäyksille pimeässä maailmassa – joka täytyy pelastaa. Pelastusta kaipaa vain virheellinen käsitys ja harhaluulo, jonka voi tehdä vain mielen tasolla eikä koskaan maailmassa. Kenet sinä unessa pelastaisit jos huomaisit näkeväsi unta? Palaisitko herättyäsi uneen, hautaamaan kuolleet joita unessasi pidit todellisina, mutta herättyäsi tietäisit nähneesi vain unta? Kun sen huomaisit, tietäisit heti ettei mikään voi sinua satuttaa etkä pitäisi unta todellisena. Unohduksen raskas viittaa pysyy harteillamme niin kauna kunnes alamme herätä kyseenalaistamaan pelkoa. Ja haluamaan enemmän Rakkautta. Pelko huuttaa kyllä matkan varrella monta kertaa kovaan äänneen, että mikä typerys sinä oikein olet. Mutta jätä se omaan arvoonsa – arvottomaan. Ja kuule Viattomuuden kuiskaus vakaana ja varmana. Sinä olet Viaton ja Rakkaus asuu sinussa, vaikket sitä itse tiedostaisikaan vielä.

 

”Ei ole olemassa aikaa, paikkaa eikä tilaa, jossa Jumala ei olisi läsnä. Mitään pelättävää ei ole. Koska Hän on täydellinen, ei ole olemassa minkäänlaista mahdollisuutta käsittää, että Hänen edustamassaan Täydellisyydessä olisi jonkinlainen kuilu. Kompromissi, jota pienin ja mitättömin kuilu edustaisi Hänen ikuisessa Rakkaudessaan, on täysin mahdoton. Sillä se merkitsisi sitä, että Hänen Rakkauteensa voisi sisältyä aivan pieni aavistus vihaa, että Hänen lempeytensä joskus muuttuisi hyökkäykseksi, että Hänen ikuinen kärsivällisyytensä joskus pettäisi. Siihen kaikkeen sinä uskot, kun näet kuilun veljesi ja itsesi välillä.” …. ”Juuri tässä Jumalan pelko nähdään kaikkein selvimpänä. Sillä rakkaus on petollinen niitä kohtaan, jotka pelkäävät, koska pelko ja viha ovat aina erottamattomat. Kaikki, jotka vihaavat, ovat pelkästään peloissaan rakkautta kohtaan, ja sen takia he myös pakostakin pelkäävät Jumalaa. On aivan varmaa, että sellainen ihminen ei tiedä, mitä rakkaus merkitsee. Hän pelkää rakastaa ja rakastaa vihata, jolloin hän luulee, että rakkaus on pelottavaa ja että viha on rakkautta.”

”Keho ei pystyisi erottamaan sinun mieltäsi veljesi mielestä, ellet sinä halua kehon olevan erossa olemisen syy ja etäisyys, jonka näet itsesi ja hänen välillään. Näin sinä annat sille voimaa, jota sillä ei ole. Ja juuri siinä piilee sen valta sinuun. Sillä nyt sinä luulet, että se määrää, milloin sinä ja veljesi tapaatte, ja luulet, että se rajoittaa kykyäsi liittyä yhteen veljesi mielen kanssa.” … ”Jos haluat, kehosi mukautuu siihen. Se tulee sallimaan vain rajallisen määrän ”rakkaudella” hemmottelua ja niiden väli aikoina vihaa. Ja se määrää, milloin voit ”rakastaa” ja milloin vetäytyä turvallisemmin vihaan. Se tulee olemaan sairas, koska sinä et tiedä, mitä rakastaminen merkitsee.”

”Rakkaus ei pyydä uhrauksia. Mutta pelko vaatii uhraamaan rakkauden, sillä rakkauden läsnäollessa pelkoa ei voi esiintyä. Jotta viha pysyisi voimassa, rakkautta täytyy pelätä ja pitää vain joskus läsnä ja joskus poissa. Näin rakkaus näyttää petolliselta, koska se näyttää tulevan ja menevän epävarmuudessa, tarjoamatta sinulle minkäänlaista pysyvyyttä. Etkä sinä huomaa miten rajallista ja heikkoa sinun liittolaisuutesi rakkauden kanssa on ja miten usein olet vaatinut rakkautta menemään pois ja jättämään sinut hiljaa yksinoloon ja ”rauhaan”.”

”Kuilun hävitessä ei kuitenkaan tapahdu muuta, kuin että sen tilalle astuu ikuinen rauha. Ei sen enempää eikä sen vähempää. Jos et pelkäisi Jumalaa, saisiko jokin muu sinut hylkäämään Hänet? Mitä sellaisia kuilun sisäpuolella olevia leluja ja helyjä voisi olla, jotka hetkeksikään estäisivät sinua ottamasta vastaan Hänen Rakkauttaan? Sallisitko kehon sanovan ”ei” Taivaan kutsuun, ellet pelkäisi, että itsesi häviäisi silloin, kun löydät Jumalan? Mutta miten voisit kadottaa itsesi silloin, kun sen löydät?”

IOK T-29.I.

Ajatuksia ajassa

Mielen apuvälineenä on keho

Me olemme aina luulleet että;

Meillä on keho jonka sisällä on mieli, mutta

Meillä onkin mieli jonka sisällä keho on.

Ja mieli on se joka määrittää mitä elämässä näyttää tapahtuvan.

Jos me -tietoisesti tai tiedostamatta- uskomme johonkin, me saamme todisteet siihen. Uskomus näyttää toteutuvan elämässämme. Myös ajatus mitä emme halua tai pelkäämme, vetää puoleensa sen toteutumisen. Tietoinen mieli voi sulkea paljon ajatuksiamme alitajuntamme piiloon. Pelko estää, ettemme vain menisi niitä tarkastelemaan. Pelon ainoa tehtävä on pitää meidät uskomustemme vankeina, pieninä poloisina ja kokoaikaisessa puolustustilassa. Miten siihen mieleen voisi Rakkaus mahtua.

Rakkaus on ruma sana vain sille antamiemme uskomusten ja vaatimusten tähden. Mutta jos luopuu kaikesta mitä ”tietää todeksi” rakkaudesta ja kyseenalaistaa kaikki uskomuksensa siitä. Kysyy mitä Rakkaus todella on? Ja se mitä aiemmin kutsuit rakkaudeksi, onko se rakkautta silloin ollenkaan?!

Jos pyytäisin sinua mainitsemaan kaikki ne asiat, joita rakastat.

Kauanko kestäisi, että mainitsisit itsesi?

Ehkäpä kaikkein hallitsevin uskomus mitä meillä on ettemme ole riittäviä ja kelvollisia. Lähtökohtana on riittämättömyys, kun tarvitsee tehdä yhtään mitään -mitä tahansa- kokeakseen olevansa arvokas.

Ja se pelko, ettei ole kelvollinen Rakkaudelle, saa meidät keksimään miljoonia peitetarinoita jotta unohtaisimme syvimmän kaipuumme olla rakastettu ilman vaatimuksia. Sitten haemme maailmasta rakkauden korvikkeita, joilla luulemme tyydyttävämme tarpeemme. Silloin laitamme rakkauden leiman toiseen ihmiseen tai asiaan, tuo täyttää tyhjiöni ja pelastaa minut ettei minun tarvitsisi kohdata itseäni. Etsimme ja etsimme, mutta mikään ei tunnu riittävän.

Siirrämme syyn maailmaan, että kyllähän minä mutta ne muut. Sekin on täydellinen itsensä huijaus. Sillä siellä Mielessä me koemme kaiken. Jos minä olen surullinen tai peloissani jonkun toisen takia, ei se toinen kärsi vaan minä itse. Miksi olen surullinen tai peloissani? Yleensä silloin olen mennyt menneisyyteeni ja haen sieltä vastauksia, miten olen ennen kokenut vastaavassa tilanteessa. Haluan pitää samaa uskomusta yllä edelleen. Siksi me elämme koko ajan menneisyydessä, koska emme tule sieltä pois ja anna uuden hetken olla puhdas. Menneisyyden kokemusten kautta me pelkäämme myös tulevaa, emme senkään anna olla puhdas ja koskematon. Milloin elämme vain tässä hetkessä? Ilo elää läsnäolossa. Emmekä voi olla läsnä, jos olemme menneessä tai tulevassa…. mielemme syövereissä.

Mieli on niin voimakas, että se voi valita kokemuksen. Me olemme opettaneet itsemme tuntemaan kärsimystä ja syyllisyyttä kaikesta ja koko ajan, nyt on aika opettaa mieli kokemaan iloa. Armollisuutta itseä kohtaan.

Vapaus alkaa ajatus kerrallaan, kyseenalaistamalla että haluanko kokea näin vai voinko ja haluanko valita toisin? Kaikki mitä ”tiedämme” on opittua, mielen keksimiä sääntöjä ja periaatteita. Se ”tieto” on uskallettava nostaa kyseenalaiseksi. Kaikki ei olekkaan sitä miten olemme oppineet sen näkemään. Tiede on myös mielessämme, politikot ovat mielessämme, sodat ja kärsimys on mielessämme, kaikki lait on syylliseksi kokevan mielen yritys turvata syyllisyytensä sysäämällä se ulkopuolelleen.

Kyllä, kaikki näyttää todella todellisilta. Mutta muistatkos, kaiken mihin uskot saat näkyväksi maailmaasi. Jos olet sodassa ja kärsimyksessä itsesi kanssa, mitä muuta voit odottaa maailman heijastavan sinulle? Pelko tietenkin kieltää kaiken ja saa sinut uskomaan että kyllä kaikki pahuus on ulkopuolellasi.

Mutta maltatko hetkeksi pysähtyä tarkkailemaan ajatuksiasi, että oikeasti kuulisit miten puhut itsellesi. Päästä irti vastustuksestasi. Pelkäätkö, että katoat jos avaat mielesi.

Ensimäinen ajatus voi olla, ettei näin kauheita ajatuksia voi tuoda päivän valoon. Jos näin on, ajattele miten paljon pidät sisälläsi vihaa ja katkeruutta. Entä jos voisit vain puhua ne pois, ilman tuomiota, ilman tarinoihin takertumista, ilman vaatimuksia tai olettamuksia.

Ajatus ajatukselta purkaa mielesi syöverit. Sulattaa pimeyden pois, sen valon edestä mitä sisimmästäsi loistaisi, ellet valoa olisi piilottanut hullujen ajatusten varjoon. Miltä tuntuisi puhua mikä tahansa asia pois mielenpäältä välittävässä ilmapiirissä, tulla kuulluksi oikeasti. Läsnäolossa purkaa pahan olon pois.

Ensin se ajatus ehkä pelottaisi, mutta jos siihen uskaltautuisi, voisi hetken päästä huomata keveyden tunteen minkä ajatusten vapauttaminen on saanut aikaan. Ja jos olisi valmis ottamaan vastaan, voisi myös saada uuden näkökannan ajattelutapaansa. Alkaa näkemään asiat uudella tavalla. Vain itse itseään pitää arvottomana olla mikä on. Rakkaus ei tunne arvostelua.

Rakkaus ON Rakkaus – puhdas ja ikuisen viaton. Niin olet sinäkin.

Me voimme käyttää kehoa Mielen apuvälineenä purkamaan pelot mielestä ja antamaan itsellemme anteeksi virheelliset uskomuksemme. Keho ei itsessään ole älypyhelinta kummempi laite, sillekkin vain olemme antaneet liian suuren arvon. Mieli ohjaa kehon tuntemuksia. Jos meillä on selkä kipeänä, kokemus kivusta on ensin mielessä mistä se heijastuu kehon tuntemukseksi. Ja kipu on aina ensin ajatus, kipeä ajatus, mistä emme halua päästää irti. Silloin siirrämme sen tunteeksi kehoon, jotta emme voi sitä jättää huomiotta. Se vaatisi meitä pysähtymään ja tarkastelemaan mielenvikaista ajatusta kivun takana.

Tämä johtaa siihen, että emme voi kokea muuta kuin mielisairautta. Kaiken me kuvittelemme ensin mielessä, jokainen ihminen me mielikuvitetaan mieleiseksemme omien pelko kokemustemme ja arvottomuutemme kautta. Ennen kuin opimme näkemään kaiken Rakkauden kautta, jolloin ongelmat katoavat. Askel askeleelta voimme tarkkailla ja tehdä valintaa. Alkaa hyväksymään ajatuksemme ja olemaan läsnä niille. Kysymään pelolta ”Mitä sinä haluat minulle kertoa? Kuuntelen sinua nyt.” Ja aivan huomaamatta tuolla läsnäololla pelko sulaa pois, kun sitä ei enää yritä työntää pois ja vastustaa kaikin tavoin. Antaa sen vain olla, sekin on vain ajatus, ei se voi satuttaa.

Kaikki on kiinni omasta valinnasta. Jos vain sallii itselleen, kaikki on mahdollista. Muista, ettet koskaan voi satuttaa tai loukata ketään muuta kuin itseäsi.

Rauha ja Rakkaus alkaa Mielessä.

Ajatuksia ajassa

Rakkauden nälkä

Mitä on se rakkauden nälkä mitä kaikin keinoin yritämme itsessämme täyttää. Tunnetko se tyhjyyden sisälläsi mikä janoaa jotain? Olet ehkä kokeillut täyttää sitä tämän maailman asioilla, kuten toisten miellyttäminen, ruoka, alkoholi, tupakka, seksi, uusi kumppani, matkustelu, shoppailu… Kaikin keinoin me yritämme sitä sisäistä tyhjyyttä paikata. Oletko joskus onnistunut siinä? Onko jokin kokemasi tuonut pysyvän ilon? Kun rakastuu uuteen ihmiseen, elää hekumassa ja ensi huumassa. Miksi se tunne päättyy? Siksi, että hetken se toinen on ollut puhdasta rakkautta. Sen hetken olemme muistaneet viattomuuden ja rakkauden itsessämme. Mitä sitten tapahtuu? Lataamme kaikki ne menneisyyden odotukset ja pelot toisen harteille ja siinä hetkessä hävitämme näkyvistämme todellisen viattomuuden. Ei toinen muutu. Emme me itse muutu. Välillemme vain kasvaa armoton pelon muuri mikä läpi on lähes mahdoton nähdä se todellinen viattomuus mitä molemmat ovat. Mielikuvittelemme kaikki ne roolit kuinka täytyy olla ja mielikuvittelemme kaikki ne vaatimukset mitä rakkaudelle olemme asettaneet. Mutta voiko kukaan toinen täyttää tyhjiötä mitä minä sisälläni kannan? Eikö se ole aika suuri taakka toisen kannettavaksi, että tule ja tee minut kokonaiseksi! Tai että pelkäämme niin suuresti toisen vaatimuksia, että ennemmin kiellämme omat rakkauden tunteemme, kuin kohtaamme oman arvottomuuden tunteemme ja hyväksymme itsemme.

Silloin kun sinä et näe minua ’enkelinä’ -sinä olet valinnut arvottomuuden.

Silloin kun minä en näe sinua ’enkelinä’ -minä olen valinnut arvottomuuden.

Kuinka sitten olla rehellinen itselleen?

Oletko koskaan tullut pohtineeksi, mistä tunteet – kivut, surut, ahdstus, pelko, vaatimukset, arvottomuus – kumpuaa? Kaikki ne herää henkiin meidän menneistä kokemuksista. Olemme oppineet selviytymiskeinoja tukahduttamaan tunteemme. Koska maailma väittää haavoittuvuuden olevan heikkoutta. Pelossa täytyy olla vahva ja kova, että pärjää. Ja siksi tuntemukset nousee pintaa, että voisit ne nähdä. Todeta, että ennen olen joussut kilpaa pelon ajatusten kanssa, mutta ei minun enää tarvitse. Näen mitä uskomusta olen kantanut mukanani ja nyt voin antaa sen sulaa pois. Sillä ei se Todellinen Rakkaus halua minun kärsivän. Se Rakkaus, mitä minä kaipaan ja haen. EN vain ole ymmärtänyt mistä sen löytää, niin minun on täytynyt etsiä vääristä paikoista. Ja vain siksi, että olen piilottanut Rakkauden kaikkien niiden pelko uskomusten alle. Siksi minun täytyy tällä kokea ja katsella niitä pelkojani uudelleen ja uudelleen, kunnes ymmärrän päästää niistä irti. Pala palalta pelot putoavat ja ymmärrys Jumalan Täydellisen Rakkauden läsnäolosta alkaa valjeta mieleeni. Se Rakkaus minkä minä luulin hyljänneeni ikuisuus sitten, ei ole koskaan hyljännyt minua.

Voisimmeko me nyt alkaa olemaan rehellisiä itsellemme. Uskaltautuisimme puhumaan tuntemuksemme ääneen. Olemaan haavoittuva. Avautumaan armolle sydämessämme. Helpoin tapa on lähteä harjoittelemaan sitä esimerkiksi näin:

 

Mä en tiedä mikä juttu tämä on, mutta tältä minusta tällä hetkellä tuntuu (ja kerro tarinasi ja tunteesi toiselle).

Haluan vain puhua tuntemukseni pois.

Sinä olet viaton. Tältä minusta vain nyt tuntuu. Nämä ovat minun kokemuksiani.

Se ei ole totta mitä minä näen sinussa. Sillä sinä olet täysin viaton. Nämä ovat vain minun menneitä kokemuksiani. Eikä minun tarvitse muuttaa mitään, katson vain näita asioita ja annan niiden nousta esiin ilman mitään syyllistämistä. Mikään tässä ei ole totta, nämä ovat vain pelon ajatuksia ja minä haluan nähdä viattomuutesi.

Kiitos, että kuuntelet ja autat minua vapautumaan uskomuksistani.

Olet rakas.

Puhumisella on ihmeellinen voima. Kun tuo tuntemuksensa valoon. Ei asioita tarvitse vihassa puhua, syyllistäen toista omista tunteistaan. Jokaisella meillä on omat arvottomuuden kokemuksemme läpi käytävänä. Mutta aina voimme toisiamme auttaa, kun emme mene vihalla vastaamaan toisen ajatuksiin. Vaan opimme ymmärtämään, että toinenkin puhuu vain omista kokemuksistaan, eikä se silloin liity minuun mitenkään. Oppia kuuntelemaan sydämellään, eikä menneisyyden kokemuksillaan.

Opitaan elämään tässä hetkessä.

Onnellisuus on sitä, että on rehellinen itselleen. Ja siihen pääsee helposti, kun ei vihalla paina piiloon jokaista tuntemustaan, vaan puhuu ne pois. Kun puhuu vain autenttisesti omista kokemuksistaan, ei kukaan voi hyökätä sinua vastaan. Sillä silloin kun on rehellinen itselleen, toinenkin vaistoaa sen ja näkee sinun haavoittuvuutesi. Itsensä haavoittuvaksi asettaessaan toinen voi vastata ainoastaan rakkaudella. Puolustautuminen on vain hyökkäys itseä vastaan.

Mutta jälleen kerran valinta on jokaisen itse tehtävä ja niin monta kertaa kuin se sitä vaatii. Mitään väärää ei joka tapauksessa voi tehdä. Koska aina on uusi mahdollisuus valita Rakkaus pelon sijaan.

Se on todella harhainen ajatus, mitä pelko kyllä tarjoilee, että pitämällä ajatukseni piilossa minä suojelen toisia enkä satuta heitä turhaan. Itseään siinä vain satuttaa. Ja se tuska on rakkauden näkökulmasta täydellisen turha. Ethän ketään muuta voi satuttaa kuin itseäsi, omassa pienessä mielikuvitus maailmassasi. Kenenkään toisen tunteita et voi valita. Vai haluatko asettua Jumalan asemaan ja leikkiä että sinulla on valta toisten mieliin.

Jos vielä koet, että kehon ihannointi ja sen tarpeiden tyydyttäminen on tärkeintä mitä voit tehdä… Silloin sinulla ei ehkä ole vielä halua löytää todellista tehtävääsi maailmassa, mikä on Jumalan tahto sinulle: olla Onnellinen. Eikä silläkään ole mitään väliä, saat ihan vapaasti hakea tyydytystä mistä haluat. Sillä vielä tulee se hetki kun et enää jaksa elää niin ja valitset omasta halustasi Jumalan tahdon itsellesi, eli onnellisena olon. Mikään reitti kotiin ei ole sen enempää oikein eikä väärin.

(Ajatuksia Aira Sahakankaan luennosta.)

Ajatuksia ajassa

Kääntymistä sisään päin.

Niin kauan voit juosta maailman sätkynukkena kuin haluat, sitten kun et enää jaksa sitä tulee väistämättömäksi pysähtyä kuuntelemaan sisintään. Sillä totuus löytyy sisältäsi, ei ulkopuoleltasi. Se on se paikka mistä viimeisenä ymmärrämme etsiä, täydellinen piilopaikka egon harhasille harhautuksille; etsi etsi, mutta älä löydä.

Minä olen pitkään ihmetellyt, mitä ihmiset saa tämän maailman ihannoimisesta. Minulle se on aina jäänyt vajaaksi kokemukseksi. Mutta nyt alan ymmärtää, sillä jos etsii Jumalaa rakentamistaan epäjumalista, onko se ihme, että täydellisen rakkauden löytyminen on mohdotonta.

Me teemme paljon asioita tottumuksesta, koska meidän kuuluu tehdä niin. Meille on opetettu, ettei maailma pyöri ilman meidän panostamme. Ja sehän on äärimmäisen totta, sillä ego on tehnyt maailman pelossa. Pelko määrittää meidän joka päiväisiä tekemisiämme. Täytyy tehdä asioita että saa ruokaa pöytään ja katon päänsä päälle, puhumattakaan kaikista kivoista asioista mitä tahdomme maailmassa tehdä ja kaikkeen tarvitsee tehdä jotain saavuttaakseen haluamansa. Oletko todella niin korvaamaton, ettei maailma pyörisi ennallaan jos sinä pysähtyisit. Mutta sehän on viimeinen asia mitä ego haluaa, sillä silloin pääsisit aivan liian lähelle todellista itseäsi. Nyt ego parhaansa mukaan hämää kaikilla ulkoisilla asioilla mihin se vetää sinut mukaansa, ettet vain pysähtyisi.

Ainoa tehtävämme täällä on purkaa pelot Rakkauden tieltä. Ja sitä me kierrämme kuin kissa kuumaa puuroa, on niin paljon asioita mitkä vetää huomiomme. Eikä meidän tarvitsisi tehdä muuta, kuin antaa asioiden tapahtua ja joka hetki katsoa itseään kummasta näkökulmasta asioita katselen pelosta vai rakkaudesta. Takertumatta tarinaan ja esittämäänsä roolihahmoon. Maailma tapahtuu ympärillä vain, että voisit nähdä pelko uskomuksesi ja antaa ne pois. Sinun ei tarvitse tehdä mitään, vain tarkastella mieltäsi ja nähdä hullut uskomuksesi.

Jokaiselle ihmiselle sinä annat roolit, kun ajattelet että tuo on tuommoinen ja tuo tuommoinen. Ketään et pysty katsomaan täydellisen puhtaasti, vaan katsot oman menneisyytesi silmälasien läpi maailmaa. Maailma heijastaa takaisin vain omat uskomuksesi… kunnes haluat pysähtyä kyseenalaistamaan itseäsi. Onko tämä todella totta mitä uskon itsestäni ja toisista? Voiko olla jokin toinen tapa katsoa tätä asiaa? Vapauta itsesi menneisyytesi taakasta. Sinua autetaan, heti kun haluat muuttaa mieltäsi maailman suhteen.

Sillä pieni halukkuus riittää. Kun sinulla on pieni halukkuus, Jeesus lisää siihen omansa mikä on ymmärrystä ylempi. Yksin pienenä ihmisenä, et siihen kykenisi, mutta Jumala haluaa niin kovasti sinun muistavan, että hän kutsuu sinua lakkaamatta takaisin  muistamaan totuuden.

Helpotukseksi, että KAIKKI mikä EI ole rakkautta on pelkoa. Ei ole mitään välimuotoa, ei ole aste eroja. On vain Rakkaus tai pelko. Jos et tunne täydellistä iloa, rauhaa ja onnellisuutta, olet valinnut Jumalan sijaan pelon. Ego tarjoaa sinulle kyllä määrättömästi syitä ja perusteita tätä asiaa vastaan, mutta vieläkö haluat kuunnella sitä? Jumalan ainoa halu sinulle on olla onnellinen. Jos valitset jotain muuta, valitset Jumalaa ja todellista itseäsi vastaan. Kaiken taustalla on vain kaksi valinnan mahdollisuutta. Minä tiedän, että se kuullostaa hullulta ja mahdottomalta, sillä ego huutaa kovempaa. Egon ääni on aina se joka on ensimmäisenä epäilemässä. Jumalan/todellisen itsesi äänen kuulet vasta kun maltat hiljentyä kuuntelmaan. Jumala on aina sinussa, se ei katoa minnekkään koskaan. Vain sinä voit valita pelon sen Jumalaisen ilon sijaan.

Kaikki ne menneisyyden tarinat on kerrottu pelossa, ja aina kun elät menneisyyden kautta tulevaisuutta, elät pelossa. Silloin et anna mahdollisuutta uuden tulla elämääsi. Vasta siinä hetkessä kun pysähdyt tähän hetkeen, läsnäoloon, voit löytää todellisen elämän. Kun pyyhit pois menneisyyden ja tulevaisuuden, jää jäljelle ainoa todellinen hetki -NYT. Ja vain nyt hetkessä voit elää. Vain NYT hetkessä voi tapahtua ihmeet ja voit olla kosketuksissa Jumalaiseen itseesi. Mutta joka hetki joudut tekemään valintaa, joka hetki palauttamaan mielesi totuuteen. Sitä on mielen treenaaminen, ettet lähde pelon kelkkaan vaan palautat itsesi joka hetki takaisin muistamaan totuutesi, mikä on puhdas viaton täydellinen Rakkaus. Jokaisessa hetkessä on myös muistettava ARMO itseä kohtaan. Jokainen hetki on täydellinen, ilmenipä se millaisena tahansa. Mitään väärää valintaa et voi tehdä. Sillä Rakkaudessa kaikki saa ilmetä juuri sellaisena kuin se ilmenee tässä hetkessä. Kyse ei ole ongelmasta, vaan halustasi muistaa kuka todella olet.

Sinä olet Kristus, Jumalan ainoa poika. Täydellisen rakastettu. Me jokainen olemme.

Rakkaus – taivas – totuus on vain yhden valinnan päässä. Helvetti on valintasi uneksia pysyväsi erossa Jumalasta. Sillä vaikka uneksit tätä maailmaa, olet silti koko ajan Jumalan sylissä etkä sieltä voi tipahtaa.  Vaikka Jumalan Rakkauden pelko meitä välillä yrittääkin ajaa toiseen suuntaan.

Niin kauan kuin vastustat totuutta, sinun täytyy selviytyä ja pärjätä omillasi. Siinä hetkessä kun antaudut ja annat Isäsi huolehtia sinusta voit tulla lapsen kaltaiseksi jälleen. Elämään läsnäolossa, iloiten jokaisesta uudesta hetkestä, vapaana menneisyyden taakasta, vapaana peloista. Luottamuksessa, rauhassa ja Rakkauden syleilyssä.

Valinta on AINA ja joka hetki sinun käsissäsi.

Olet tullut tänne vain muistamaan kuka todella olet.

Ajatuksia ajassa

Haluatko todella olla onnellinen, vai vain puhua siitä?

Ainoa asia mitä haluat maailmalta on olla onnellinen. Eikö se olekkin perimmäinen syy miksi teet yhtään mitään, että se toisi sinulle onnellisuuden?

Haluatko todella olla onnellinen, vai vain puhua siitä?

Miksi sitten teet koko ajan jotain mikä ei tee sinua onnelliseksi? Verhoat sen velvollisuuksiin ja syyllisyyteen. Kaikki mitä maailmassa ”pitää” tehdä on ihmisen keksimiä vaatimuksia. Kaikki se perustuu uskoon, että olemme erillisiä olentoja ilman mitään tukea ja turvaa. Haluamme olla pieniä ja mitättömiä ihmisiä. Vaikka todellisuudessa olemme Jumalan Poikia. Vain tässä pienuudessamme me voimme uskoa puutteeseen. Kun emme halua ottaa mitään vastaan helposti, vaan kaiken täytyy tulla työn ja tuskan kautta. Me panostamme kehoon niin paljon että olemme unohtaneet, ettemme ole keho. Keho on vain kulkuneuvo, minkä olemme rakentaneet ympärillemme, uskoen että se antaa meille turvan. Sitten suojelemme tätä tomumajaa kynsin ja hampain, koska uskomme että sille voi sattua jotain.

Kehoa voisi verrata autoon. Kuinka paljon sinä keksit viihdykettä ja virikkeitä autollesi? Laitatko autosi dietille, kun se näyttää vähän pullukalta? Vaaditko autoa käyttäytymään paremmin? Hankkimaan paremman työpaikan ja puolison? Eikö tämä olisi ihan mieletöntä?! Näin sinä kumminkin toimit kehosi kanssa, joka edustaa vain majapaikkaa, kun olemme halunneet tulla tähän uneen kokemaan epätäydellisyyttä.

Teimme maailman koska halusimme kokea jotain muuta kuin sen täydellisen Rakkauden mitä me olemme. Halusimme keksiä vastakohtia, että ymmärtäisimme mitä on täydellinen. Koska jos kaikki on täydellistä, ei voi ymmärtää mitä täydellinen on. Täytyy olla ylhäällä, että voi ymmärtää mikä on alhaalla, täytyy olla kaunis, että voi ymmärtää mitä on ruma… Teimme tämän vastakohtien maailman ihan vain huvittaaksemme itseämme, ja ensiksi se olikin hauskaa. Sitten unohdimme nauraa asioille, ja niistä alkoi tulla vakavia ja vähitellen toden tuntuisia. Hetken päästä unohdimme kokonaan, että kaikki piti olla vain hauskaa leikkiä. Sitten aloimme pelätä. Pelko vei meidät syvemmälle tähän unimaailmaan. Aloimme pelätä rangaistusta ja koimme siitä syyllisyyttä. Aloimme pelätä kehon puolesta, koska samaistuimme siihen. Aloimme pelätä toisia kehoja, kun unohdimme että he ovat osa minua. Harha näytti niin todelliselta. Pelon seuraukset veivät meidät mukanaan.

Siinä hetkessä kun unohdimme olevamme osa täydellistä, ja aloimme uskomaan maailmaan, meistä tuli todella heikkoja. Ja heikkoa täytyy puolustaa. Keksimme lakeja ja sääntöjä, uskoen että ne pitää meidät turvassa. Aloimme haalia omaisuutta ja omistaa, koska se tekisi meidät rikkaiksi ja antaisi turvaa. Pelon tunteet me työnsimme piiloon ja syyllisyyden vieritimme toisten kehojen ylle. Oli oikeus vihata, sillä rakkaus oli vain harvojen saavutettavissa ja vain kahden ihmisen välinen asia. Ei rakkaus kuulunut jokaiselle, koska oli niitä pahoja kehoja, eikä ne rakkautta ansainneet. Ja minkä irvikuvan me olemme rakkaudestakin tehneet. Me uskomme, että rakkaus vaatii-omistaa-arvottaa-kieltää-kaipaa-puolustautuu-uhrautuu. Ja tätä me pidämme rakkautena.

Jos nyt hetken malttaisimme istua hiljaa ja kuunnella. Nostaisimme kädet ilmaan ja toteaisimme ettemme todella tiedä. Emme tiedä mitä varten mikään on. Emme tiedä mitä rakkaus on. Emme tiedä mitä meidän tulisi tehdä. Ja pyytäisimme apua. Laittaisimme silmät kiinni ja kysyisimme, mikä on totuus. Jos malttaisimme odottaa sen pelon mölyn laantuvan.

Mitä sieltä löytyisi?

Rauha.

Muisto siitä, ettemme ole eksyneet tähän maailmaan. Että tämä maailma, niin todelta kun se näyttääkin, on vain mielemme tuottama kuva valkokankaalla. Aivan niinkuin elokuvassa olisi näyttelijöitä. Me olemme mielemme sätkynukkeja. Mutta joka hetki meillä on mahdollisuus valita, olemmeko pelon vai Rakkauden sätkynukkeja. Vain itse voi oman sotansa lopettaa, se ei ole kenenkään muun käsissä eikä kenenkään muun syytä.

Totuutta ei tarvitse ansaita, eikä Rakkautta etsiä. Sillä sinä ja minä olemme totuus ja Rakkaus. Täydellinen ei voi muuttua, täydellinen vain on. Me voimme kyllä vastustaa tätä totuutta, mutta ei se saa sitä katoamaan. Me voimme myös kieltää sen, eikä sekään vaikuta siihen mitenkään.  Meillä ei ole mitään menetettävää, sillä miten ’ei mitään’ voisi menettää. Olemme vain tehneet arvon ’ei millekkään’ ja valitsemme mieluummin sen kuin totuuden. Oletko joskus saanut pysyvän onnen maailman asioista? Todellisuudessa emme voi olla onnettomia. Vain harhaan uskomalla se on mahdollista.

Haluatko pitää itsesi loukussa aika-paikka tilassa? Vai löytyykö sinulta halukkuus nähdä sen läpi? Oletko halukas muuttamaan mieltäsi kaiken suhteen? Haluatko todella onnellisuutta, vai vieläkö haluat itse hallita elämääsi?

Vain että voisimme muistaa, mikä on todella tärkeätä.

Vihalla ei voi ratkaista yhtään mitään.

Rakkaudessa ei edes ole mitään ongelmaa.

Rakkaus hyväksyy kaiken,

Rakkaus sallii kaiken,

Rakkaus antaa vapauden,

Rakkaudessa kaikki on yhtä,

Rakkaudessa kukaan ei voi loukata toista,

Rakkaudessa ei esiinny pelkoa,

Rakkaudessa olemme täydellisen viattomia,

Rakkaudessa ei ole mitään anteeksipyydettävää,

Rakkaus vain on.

… Ja kaikki muu on mielikuvitusta.

 

Löydämme tämän rakkauden sisältämme, tekemällä tekemättömäksi hullut uskomuksemme ja antamalla anteeksi.

Elämämme tarinat ovat kuin verho totuuden edessä, emmekä voi nähdä totuutta ennen kuin nostamme verhon edestämme. Sisältämme löydämme jokaisen vastauksen, mitä pyydämme. Jos emme anna ulkopuolellamme tapahtuvan hämätä meitä.

 

Mikään ei voi häiritä sisäistä ohjaustasi. Jos vain olet halukas kuulemaan.

Undoing the Do-er—Living a Life of True Inspiration – David Hoffmeister