Kaikkien aikojen suurin valhe

21.1.2019

Väärinsamaistuminen keho-itseen on kaikkien pelon ja kärsimysten lähde. Samaistumalla keho-itseen, keskeinen identiteettimme on elää tämän petollisen valheen kautta, siitä syntyy virheellinen käsitys, että olemme erillinen identiteetti Jumalasta ja kaikista veljistämme. Keho-itse ja pelko ovat yksi ja sama. Niitä ei voi kokea toisistaan erillään.

Ego-ajatusjärjestelmä on rakennettu kokonaan vain yhdelle keskeiselle epäjumalalle. Sen havainnointilinssi sisältää kaiken, mitä se tuntuu kokevan, syntyen tästä yhdestä kuvitellusta puolijumalasta – kehosta ja sen viidestä fyysisestä aistista. Tämä on meidän valintamme uskoa, että olemme keho-itse, joka korvaa kuolemattoman Jumalan Pojan.

Minulle on paljastettu, että ego – kuten synti, syyllisyys ja pelko – tiivistyy yhdeksi yksinäiseksi vastustajaksi, meidän väärin samasitumisemme kehoon.

Kuvitteellinen keho-itse ei ole itsenäinen kokonaisuus tai identiteetti. Kun alamme katsella sitä Pyhän Hengen linssin läpi, näemme, että keho-itse yhdessä sen kanssa, mikä näyttää ylläpitävän sitä, ei ole olemassa. Kuvitteellinen keho syntyy perustavanlaatuisesta uskomuksesta konfliktiin, nimittäin uskoon, että sekä rakkaus (henki) että pelko (kuten keho-itse) ovat olemassa. Vaatimus, että molemmat voivat olla totta, johtavat välttämättä jaettuun mieleen.

Vain jaettu mieli voisi kuvitella, että voimme valita kahden yhtä todellisen ja voimakkaan vastakohdan välillä. Silti vain Rakkaus on todellinen. Keho-itse on pelko. Ja pelkoa ei ole olemassa. Siksi keho ei ole mitään, koska sitä ei ole olemassa.

Keho-ajatus on oman valintamme tulos uskoessaemme, että pelko on olemassa ja että sen voima on todellakin sama tai voimakkaampi kuin Jumalan rakkaus. Juuri tämä ikivanha konflikti ruokkii investoimaan virheelliseen keho-identiteettiin yhdessä kaikkien sen kuvitteellisten kärsimysten kanssa mitä se heijastaa.

Muista, että meillä on täysi valta kaikesta, mitä koemme. Olemme aina kokeneet uskomuksemme, ja uskomme mitä arvostamme – näennäisesti hyvää tai pahaa. Usko keho-itseen on arvoa pelkoon eikä rakkauteen.

”Joko Jumala tai ego on mielenvikainen.” … ”Ei Jumala eikä ego ehdota osittaisen ajattelumallin käyttöönottoa. Molemmat sisäisesti johdonmukaisia, mutta täysin vastakkaisia kaikilta osiltaan, niin että osittainen uskollisuus on täysin mahdotonta. Muista myös, että mallit ovat seurauksiltaan yhtä erilaiset kuin perustoiltaan, eikä niiden perusolemukseltaan täysin yhteensovittamattomia luonteita voi sovittaa yhteen horjumalla niiden välillä.” T-11.in.1:1,3-5

Pelko ja sen ”vaikutukset” kehona ja maailmana, ovat omia tärkeimpiä projektioitamme, suurimpia epäjumalia. Niillä ei ole valtaa, koska ne eivät ole mitään. Mutta vaikka olemme yhä sekoittaneet identiteettimme niiden kanssaan, uskomme virheellisesti, että olemme näiden projektioiden armoilla. Jeesus sanoo, että antamalla valta ei millekkään – keho ja maailma – hylkäämme iloisen tunnustuksen siitä, että ”ei mikään” on olematon voima.

”Kun hän antaa vallan olemattomalle, hän heittää pois riemukkaan mahdollisuuden oppia, että olemattomalla ei ole valtaa. Ja kun hän ei hävittänyt pimeyttä, hän alkoi pelätä sekä pimeyttä että valoa. Pyhän Hengen opettaman onnellisen läksyn mukaan on ilo oppia, että pimeydellä ei ole valtaa Jumalan poikaan – ja sitä Hän haluaa sinun opettavan kanssaan.” T-14.III.6:4-6

Keho-itse ei tunnista tai tunne todellista identiteettimme – Pyhää Itseä – muuttumattomana rakkautena. Ainoa ”rakkaus”, jonka se tunnistaa ja haluaa, on pelottava rakkaus, joka on naamioitunut pelko, jota Jeesus nimittää kurssilla erityisenä rakkautena. Erityisen rakkauden tavoite on erottaa toisistaan ja se voi muuttua ja loppua. Keho-itsen pelosta johtuen se on syvälle juurtunut uhrautumisen, kärsimysten ja menetysten uskomuksiin, joita syntyy syyllisyydestä, syyttämisestä ja häpeästä. Erityinen rakkaus ei ole rakkaus vaan pelko.

Emme voi arvostaa Rakkautta, joka on todellinen identiteettimme, ennen kuin opimme tunnistamaan kaiken, mitä Rakkaus ei ole. Tämä tarkoittaa tarvetta oppia tunnistamaan kaikki, mitä emme ole.

”Totuuden etsintä ei ole muuta kuin kaiken sen rehellistä etsintää mikä häiritsee totuutta.” T-14.VII.2:1

”Sinun tehtävänäsi ei ole etsiä rakkautta, vaan pelkästään etsiä ja löytää kaikki ne esteet itsestäsi, jotka olet rakentanut torjumaan sitä. Ei ole välttämätöntä etsiä sitä, mikä on totta, mutta on välttämätöntä etsiä sitä mikä on valheellista. Jokainen harhakuva on pelon harhakuva, esiintyipä se missä muodossa tahansa.” T-16.IV.6:1-3

Olemme Jumalan laajentumia. Me jaamme kaiken Jumalan rakkauden kuin Hänen rakkautensa ilman vastakkaista. Jumala ei tiedä keho-itsestä tai sen pelosta, mukaan lukien sen ilmeiset vaikutukset, kuten konfliktit, puutteet, sairaudet, kipu ja kuolema. Jos yksi, yhteinen Pyhä Itsemme on puhdas jakamaton ja yksiselitteinen rakkaus, niin keho-itse – kuten pelko – uskoo, että ”se” on vastakkainen Jumalalle, kilpailija Rakkaus-itselleen. Jos Jumala on rakkaus ja pelko on rakkauden vastakohta, silloin kun me tunnistamme ruumiin itseksemme, meidän on uskottava, että olemme muukalaisen ”tahto” Jumalalle.

Seuraavassa kappaleessa esitetty ”todellisuuden peruuttaminen” on niin tärkeää, että herääminen kehon identiteetistä edellyttää, että se vaatii toistamista:

Väärinsamaistuminen keho-itseen on kaikkien pelon ja kärsimysten lähde. Samaistumalla keho-itseen, keskeinen identiteettimme on elää tämän petollisen valheen kautta, siitä syntyy virheellinen käsitys, että olemme erillinen identiteetti Jumalasta ja kaikista veljistämme. Keho-itse ja pelko ovat yksi ja sama. Niitä ei voi kokea toisistaan erillään.

”Pirstoutuminen on kieroutunut ajatusprosessi, jossa pidetään yllä kahta uskomusta, joiden ei ole mahdollista elää rinnakkain. Jos ne yhdistetään, niitä on mahdotonta hyväksyä samanaikaisesti. Mutta jos toinen pidetään toiselta piilossa, niiden erottaminen toisistaan näyttää pitävän molemmat elossa ja samanarvoisina omissa todellisuuksissaan. Niiden yhdistämisestä tulee siten pelon lähde, sillä jos ne kohtaavat, toista niistä ei voida hyväksyä. Molempia ei voida pitää yllä, sillä kumpikin kieltää toisensa, tätä tosiasiaa ei nähdä, sillä kun kumpikin on omassa olkerossaan,siihen voidaan uskoa vahvasti. Jos ne tuodaan yhteen, niiden täydellinen yhteensopimattomuus paljastuu heti. Yhden niistä on häivyttävä, koska toisen nähdään olevan samassa paikassa sen kanssa.” … ”Valkeus ei voi korvata pimeyttä, jos mieli uskoo pimeyteen eikä halua luopua siitä.” T-14.VII.4:3-10, 5:1

Identiteetti keho-itsenä on syy, ja pelko on sen vaikutus. Yhtäkkiä tuntuu hirvittävän yksinäiseltä keho-itsen jatkuvan uhkailun tunteena, jota me erossa Jumalasta yritämme korjata ja hallita.

Tässä on suuri kauhu, koska tiedostamattomasti meidän on uskottava, että olemme vihollinen Jumalalle. Tämä on uskoa, että rakkaus tuhoaa meidät varmasti. Jos Jumala on rakkautta… niin meidän on kehona oltava pelko! Tämä on Jumalan pelko; pelko rakkaimmasta ja Pyhästä Itsestämme.

”Mikään, mikä lähtee egosta (keho-itse), ei voi tavoittaa henkeä, eikä mikään voi tavoittaa egoa (keho-itse), mikä lähtee Hengestä. Henki ei voi heikentää egoa (keho-itse) eikä vähentää siinä olevaa ristiriitaa. Ego (keho-itse) on ristiriita. Oma itsesi (kehoon samaistunut) ja Jumalan Itse ovat vastakohtia. Ne ovat toistensa vastakohtia lähteeltään, suunnaltaan ja lopputulokseltaan.” T-4.I.2:6-10

Niinpä jokainen pelon ja kärsimyksen muoto keho-itsensä kautta on aina savua ja peilejä, jotka on tehty todellisen identiteetin peittämiseksi. Nämä ovat naamioituneita pelkoja todellisesta identiteettistämme Pyhänä Itsenä ja ylivoimaisena valtana, joka sillä on kehon ja kaikkien havaittujen kärsimysten yläpuolella.

Jokainen pelko ja jokainen keho-itsen tekemä puolustus riippumatta siitä, kuinka taitavasti naamioitu, on aina Rakkauden pelko. Toisin sanoen jokainen usko pelkoo ja jokaista puolustusta vastaan, jota yritämme vastustaa, on todellakin tunnistamaton puolustuksemme Jumalan rakkautta vastaan. Lukemattomissa yrityksissämme ”pelastaa elämämme” emme ymmärrä, että keho-itsen hallinnassa oleva kipu yrittää toistuvasti pelastaa itsensä Jumalan rakkaudelta.

Rakkaus on kaikki mitä on. Pelkoa ei ole olemassa. Jos keho-itsen pelkoa ja kaikkia sen illuusioita ei ole olemassa, niin mitä jää jäljelle? Vain rakkaus. Kuitenkin puolustaessamme keho-itseä sen harhaluuloisilta peloilta, hylkäämme tiedostamattamme Rakkauden.

Anteeksianto purkaa keho-itsen pelot ja kaikki sen puolustukset rakkautta vastaan. Emme tee pelkoa todelliseksi ja yritä ratkaista sitä. Anteeksiannossa, jonka valitsemme Pyhän Hengen kanssa, katsoa läpi sormien pelon esiintyminen heti alussa ja asettaa etusijalle Jumalan rakkauden, Hänen rauhansa.

Me astumme Pyhään Hetkeen, jossa me tietoisesti päätämme hyväksyä Hänen oikaisunsa meidän havaintoon. Emme ehkä vielä tiedä, mitä Jumalan rauha on, mutta kaikki mitä Pyhä Henki vaatii on, että haluamme hyväksyä ihmeen, joka aina asuu pelon takana. Meidän on toivottava ihmettä enemmän kuin haluamme uskoa pelkoa.

”Oppiminen nähdään pohjimmiltaan pelottavana, koska se ei johda egon tuhoutumiseen, vaan sen (kehon) luovuttamiseen hengen valolle.” T-4.I.3:2

Pelko ja rakkaus eivät voi olla olemassa yhtä aikaa. Niitä ei voi integroida. Yhden uskomuksemme läsnäolo kieltää täysin toisen tietoisuudessamme. Suunnittelemme ja näemme kehon / maailman kehon kautta (pelko) tai näemme ne rakkauden kautta Kristuksen visiona. Tässä ei ole kompromisseja.

”On mahdotonta nähdä kahta maailmaa, jotka eivät olisi yhtään limittäin. Etis toista, niin toinen häviää. Vain yksi jää. Siinä ovat ne rajat, joiden välillä voit valita, etkä voi päättää mitään muuta. Valittavaksesi jää ainoastaan todellinen tai epätodellinen, ei mitään muuta.” W-130.5:1-5

”Sinun on torjuttava näkemäsi maailma, sillä sen näkeminen estää sinulta toisenlaisen näkökyvyn. Molempia maailmoita et pysty näkemään, sillä kumpikin vaatiierilaisen tavan nähdä ja on riippuvainen siitä, mitä sinä pidät arvossa. Yhden näkeminen on mahdollista vain, koska olet kieltänyt toisen.” T-13.VII.2:1-3

Keho-itsellä ”minä” ei voi olla mitään suhdetta Jumalan kanssa! Jumala ei tiedä erillistä keho-itseä. Pysyn joko Pyhän Itseni varmuudella Jumalan rauhassa – tai – uskon tahattomasti, että minä olen keho, vihollinen Jumalalle. Kun oloni tuntuu uhatulta, minulla on aina tämä valinta. Yhdenmukaistaminen Jumalan rauhan kanssa varmistaa, että kaikki näennäiset ongelmat paranevat yksiselitteisellä valinnalla Jumalasta.

Emme ole keho ja Pyhä Itse. Olemme vain yksi, ei molemmat. Kehon arvo hämärtää tietoisuudenssa Pyhän Itsen kokonaan. Pyhän Itsen tietoisuus himmentää kehon kokonaan. Toisin kuin monet uskovat, ajatus keho-itsensä, mielen ja hengen integroinnista on massiivinen ristiriita. Tämä on usko, että kaksi toisensa poissulkevaa ajattelujärjestelmää voivat olla rinnakkain; että pelko ja rakkaus voivat olla rinnakkain. Identifioitu keho-itse on jaettu mieli. Henki, joka ei ole vastakkainen rakkaudelle, on se, mitä olemme totuudessa. Keho-itse on pelko ja se on unen, jaetun mielen tuote.

”Jos totuus on totaalista, valhetta ei voi olla olemassa. Sitoutumisen jompaankumpaan täytyy olla totaalista; samanaikasesti ne eivät voi olla mielessäsi sitä pirstomatta. Jos ne eivät voi elää rinnakkain rauhan tilassa ja jos rauha on se, mitä sinä haluat, sinun on luovuttava ristiriidan ajatuksesta täydellisesti ja ikuisiksi ajoiksi. Se vaatii valppautta vain niin kauna kuin et tunnusta sitä, mikä on totta. Niin kauan kun uskot, että kaksi täysin vastakkaista ajattelumallia voi olla samanaikasesti totta, on ilmeisintä, että sinun on tarpeen pysyä valppaana.” T-7.VI.8:7-11

Luottamuksen siirto on asteittainen tekemättömäksi tekeminen tai  pois oppiminen keho-itsen pelosta Rakkautta kohtaan, sillä se on yhteinen ja Pyhä Itse. Mutta me, kehon identifioitu itse, emme voi kumota piilotettua vetovoimaa kehoon – kuten pelkoa – aluksi opimme tunnistamaan keho-itsen pelon ja rakkauden välisen kontrastin. Muuten jatkamme väärinymmärrystä pelosta rakkautta kohtaan ja tuskasta iloa kohtaan. Meidän on opittava erottamaan nämä kaksi, valitsemalla vain Rakkaus.

Nouk’s Blog