Ajatuksia ajassa

Onko olettamus totuus?

Minua kiinnostaa hieman pysähtyä olettamusten äärelle. Kuinka me uskomme tietävämme mitä toinen ajattelee tai tahtoo kysymättä sitä. Uskomme tietävämme toisen jokaisen kulmakarvan asennonkin merkityksen. Asiaa jonkin verran seuranneena ja kyllä itsekkin olettamuksia tehneenä, voin vain todeta sen järjettömyyden. Ja siitä, että teemme ensin olettamuksen toisesta, tulee syytökset. Loukkaannumme olemattomasta, koska emme voi kysyä yksinkertaisesti että ”mitä sinä tarkoitit kun minä ymmärsin käytöksesi näin”. Ei hyvä ihme, kun sehän olisi aivan liian helppoa. On paljon mukavempi ensi nostaa itsensä vihan partaalle ja sitten huutaa toiselle kuinka hirveä se on kun aina noin ajattelemattomasti käyttäytyy. Ja kaikki lähtee vain siitä viattomasta olettamuksesta, minkä on tulkinnut omien menneisyyden kokemustensa perusteella.

Tämä tuntuu olevan mahdottoman vaikea asia. Että luopuisi omista olettamuksistaan ja sen sijaan oikeasti haluaisi tutustua toisen ajatusmaailmaan. Haluaisi tutustua toiseen uutena ja viattomana, sen sijaan että kaataisi kaikki vanhat kokemuksensa toisen harteille. Ihan niinkuin vaikka se etten saanut isältäni riittävästi arvostusta lapsena olisi nyt puolisoni syy. Että toisen täytyisi korjata minun arvottomuuden kokemukseni. Kaiken hyvän lisäksi vielä koko ajan varmistella, ettei vain toinen nyt kokisi mitään ikävää ja etten vain herättäisi hänen nukkuvia pelkojaan mitä hän ei halua katsoa itsessään. Sehän olisi aivan järjetöntä nuoralla kävelyä, pelko perseessä koko ajan ettei nyt vain mitään tunteita herää. Ainoastaan hyväksi määritellyt tunteet saa ilmetä ja nekin tietyissä rajoissa, ettei vain överiksi mene onnellisuuskaan. Sokeana yritämme esittää näkevää. Siirtäen huomiomme pois itsestämme ja heittäen kaikki omat ongelmamme päin toisen naamaa.

Tälläistä elämää me vaalimme. Pelkää Jumalaa, pelkää kuolemaa, pelkää vanhenemista, pelkää rahojesi puolesta. Raada niska limassa arvosi ansaitsemiseksi. Kukaan muu ei tee jos minä itse en tee. Yksin täällä on pärjättävä ja mikään ei helppoa ole.

Tätäkö me haluamme pitää yllä ja vaalia? Kyseenalaistamatta?

Mikä on motiivimme?

Me sanomme haluavamme olla onnellisia, mutta keskitämme kaiken energiamme vaatimuksiin ja odotuksiin itseltä ja toisilta. Tuoko se toisten vahtiminen onnen? Tuoko toisten syyttäminen onnen? Tuoko miksi-minun-pitää-aina-marttyyrius onnen?

Mitä jos, minulla (ja sinulla ja kaikilla) olisi oikeus olla onnellinen. Mitä jos se ei tulekkaan ulkoisista asioista. Mitä jos onnellisuus onkin vain valinta mielessä. Mitä jos kukaan toinen ei ole syyllinen. Mitä jos …. Antaisimme mahdollisuuden itsellemme olla onnellisia. Juuri nyt ja tässä.

Jos jokin asia harmittaa, voi vain todeta että annan anteeksi itselleni uskomukseni että olen mieluummin harmissani kuin onnellinen. Siiinä hetkssä elämä muuttuu paljon helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi. Mitään ei tarvitse yrittää muuttaa, mitään ei tarvitse lopettaa tekemästä tai alkaa tekemään. Onnellisuus on siinä hetkessä, kun tekee päätöksen sen puolesta. Ansaitsen onnellisuuden, eikä se ole keneltäkään pois. Minulla on oikeus olla onnellinen, eikä mikään ulkopuolinen ärsyke voi sitä viedä minulta pois. Olen kokonainen, täydellinen ja arvokas, vaikkei minulla olisi mitään ulkoista meriittiä tai saavutusta millä itseäni nostaa jalustalle. Minun ei tarvitse nostaa itseäni toisten yläpuolelle, tai vaatia arvostusta toisilta koska arvoni ei ole kiinni toisissa ihmisissä. Ilo ja rauha tulee siitä, ettei ota mitään henkilökohtaisesti eikä huku tarinoihin mitä pelokas mieli tarjoilee. 

Vaikka omien ja toisten pelkojen kohtaaminen on haastavaa ja vaatii kärsivällisyyttä, se että ne saa kohda yhdessä ja turvallisessa ilmapiirissä on ainoa edellytys ymmärrykseen. Tiedostaen molemmilla olevan OMAT kipukohdat mitkä EI liity toiseen lainkaan, mutta niitä voi katsoa yhdessä. Ei toinen katoa ja syyllistä siitä, koska on tietoisuus ja ymmärrys sekä halukkuus nähdä asiat toisin. Se ei ole halukkuutta, että toisen täytyisi muuttua tietynlaiseksi ettei vain mitään pelkoja ilmenisi. Halukkuus on katsoa pelkonsa ja huomata ettei ne voi minua satuttaa ja antaa tilaa toisen kokemuksille. Halukkuus löytää harmonia ja yhteys, tapahtuipa mitä tahansa. Koska rakkaus haluaa antaa anteeksi ja nähdä sen viattomuuden, mikä pelokkaan käytöksen takana on. Olla vahva ja heikko yhtä aikaa on aikamoinen taito, minkä voi oppia ja mikä vaatii vain halun avata mielensä omien rajojen ulkopuolelle. 

Paljon minä opin tänä keväänä. Kuinka voi rakastaa niin paljon. Kuinka puhumiseen ja kommunikointiin tarvitaan kaksi, joilla molemmilla olisi halukkuus yhteyteen. Vain läsnäolo ja avoin kohtaaminen lähentää ja tuo rakkauden kokemisen. Mutta se vaatii uskallusta heittäytyä haavoituvaksi toisen edessä ja se on hiton vaikeaa ja pelottavaa. Ehkä seuraavassa elämässä uskallan. Mutta että uskalsin jo rakastaa kaikesta huolimatta oli minulle kaikkein suurin lahja.

Elämä on anteeksi annon mahdollisuus monelta osin. Loppu on Rakkauden ilmentämistä. ❤ 

Ajatuksia ajassa

Minä odotan sinua täällä

Mikä saa aina minut takertumaan elämän ulkoisiin seikkoihin? Luottaen niiden antavan minulle onnen? Olen vielä tiukasti kiinni siinä uskomuksessa, että on asioita mitä on pakko hoitaa ja on pakko ansaita rahaa ja pakko sitä ja tätä. Sitten voi tehdä haluamiaan asioita ja nauttia elämästä. Hetkeäkään en kyseenalaista, että sekö minulle tuo oikeasti ilon, että teen vaaditut tehtävät ja olen kelvollinen yhteiskuntaan. Jos en toimi niin kuin ihmiselle on asetettu rajat, en voi ansaita rakkautta, silloin minut hylätään. Voinko minä oikeasti luottaa tähän maailmaan? Missä kaikki muuttaa muotoaan koko ajan. Rakkaus loppuu ja vaihtaa muotoaan. Mikään ei ole pysyvää. On hyvää ja huonoa. Ja sanotaan, ettei voi olla hyvää ilman huonoa.

Olen ollut aina ihmeissäni ja peloissani tässä maailmassa. Missä mihinkään ei voi luottaa ja itse on pärjättävä. Kukaan ei auta. Tai ehkä auttaa hetken ja sitten toteaa, ettei minusta ole hänelle mitään hyötyä ja jatkaa matkaansa etsien parempaa.

Tämä kaikki rakkaudettomuus mikä maailmassa vallitsee. Kyseenalaistatko sitä koskaan? Oletko todennut että vaihtamalla paranee? Minä olen kokenut, että kaikki ongelmani seuraavat minua vaikka pakenisin maailman ääriin. Ja minä olen ollut hyvä juoksemaan karkuun. Miksi, koska en kestä itseäni. En halua katsoa synkkää puoltani. Se on turvallisempi siirtää muun maailman ongelmaksi.

Mieli joka uskoo erillisyyteen sairastuu siksi, ettei koe yhteyttä ja rakkautta. Sitä ainoaa todellista itseämme. Me olemme se ykseys ja rakkaus. Olemme paenneet sitä erillisiin kehoihin ja yhä kauemmas toisistamme. Liitämme kehoja yhteen kuvitelmalla rakkauden olevan kehojen välinen salainen asia. Mielen syövereissä olemme yksinäisiä, koska emme voi olla yhtä mielen tasolla kun on opetettu vain kehojen voivan olla yhteydessä ja mielet on pidettävä omana yksityisenä asiana tarkan valvonnan alla. Sitten haemme tyydytystä rahasta, seksistä, matkustelusta ja syömisestä. Vain että hetken saisimme muistaa sen rakkauden, minkä olemme itseltämme piilottaneet, kieltäneet sen olemassaolon mikä on lähempänä kuin oma kätemme on. Työnnämme kaiken pois itsestämme ja etsimme kaikkea itsemme ulkopuolelta. Syytämme toisia, kun he eivät osaa rakastaa, näkemättä että rakkaudettomuus on minun itseni sisäinen kokemus.

Kaikki mikä ei ole rakkautta, on virheellinen uskomus eikä siksi todellinen. Se tuntuu ja näyttää todelta, koska olemme niin kauan itsellemme uskotelleet sen olevan. Kasvamme pelon ympäröimänä, elämme kuunnellen pelon huutoja sisällämme. Vain koska emme uskalla pysähtyä kuuntelemaan mitä rakkaudella on sanottavaa. Rakkaus on kanssamme koko ajan, se puhuu meille koko ajan. Se ei jätä meitä milloinkaan. Me voimme unohtaa sen läsnäolon, muttei rakkaus tee sitä valintaa vaan minä itse. Rakkaus odottaa sisälläni vain että taas haluaisin muistaa. Ei rakkaus välitä mitä haluamme kokea täällä maan päällä. Se tietää, ettei meille voi tapahtua mitään pahaa. Ei se myöskään halua kieltää meiltä mitään. Rakkaus vain on. Se on sinussa ja se on minussa. Rakkaus on elämä itse. Elämään ei kuulu pelko tai kuolema. Elämä on täydellinen, elämä vain on. Elämä on totuus ja Jumala. Jos elämä, totuus ja Jumala on täydellinen, miksi haluamme mieluummin uneksia kaikesta pienuudesta ja pelosta kun voisimme valita nähdä ettemme ole laatikkoon sidottuja vaan voimme hypätä laatikosta pois koska vain näkemään se Jumalallinen suuruus mitä olemme. Me olemme ihan parhaita vastustamaan, kieltämään ja vaatimaan järjettömiä. Tuoko se onnen? Kun lopulta kyllästymme pelon maailmaan, rakkaus istuu vierellämme ja ojentaa kätensä jos silloin viimein haluamme tarttua siihen.

Minä haluan tarttua rakkauden kädestä, mutta haluan tehdä sen jokaisen sinun kanssasi. Otatko sinä minua kädestä kiinni? Yhdessä me voimme muistaa todellisen itsemme. Purkaa kaikki hullut uskomukset maailmaa kohtaan. Mutta vasta kun todella tahdot. Minä odotan täällä sinua.

IMG_1528.jpg

Ajatuksia ajassa

Ihmissuhteet, tämän maailman suurin opettaja ja siunaus.

Haluanko olla oikeassa vai onnellinen?

Ihmissuhteet, tämän maailman suurin opettaja ja siunaus.

Mitä haen toisesta ihmisestä? Miksi joku tuntuu erityisen erityiseltä ja toista voi vihata?

Maailma pyörii ihmissuhteiden ympärillä. Kaupankäynnin tavoin, me laskelmoimme mitä voimme toiselle antaa, ettemme vahingossakaan anna enempää kuin saamme. Täytyy olla tarkkana, ettei vain minua nyt huijata rakastamaan liikaa, jos toinen ei ansaitsekkaan rakkauttani. Ja jos toinen tekee jotain mitä minä pidän vääränä, silloin minulla on oikeus vihata ja syyttää häntä. Vastavuoroisuuden viidakko. Rakkaus on maksullista ja ansaittava. Mitään ei saa ilmaiseksi. Silloin olisi hyväksikäyttäjä. Onko tämä sinun mielestäsi rakkautta vai mielenvikaisuutta?

Entäpä jos heittäisin kaikki vaatimukset roskakoriin. Unohtaisin kaikki uskomukset mitä minulle on opetettu oikeasta ja väärästä. Kuten vaikka; vain yhtä voi rakastaa kerrallaan, rakkaus on kompromisseja,  kaikkea ei voi saada, aina on jostain luovuttava…. Mielessään antaisi vain kaikki pois, päästäisi irti halusta hallita rakkautta.

Jokainen kamalan ihana ihminen, kehen törmäämme matkallamme on täydellinen juuri sellaisena kuin hän ilmenee. Se miten minä hänet otan vastaan on minun mieleni tuottama ja menneisyyden lasien läpi katsomani kuva. Se ei kerro mitään, kuka toinen todella on. Se kertoo vain siitä kuka minä luulen olevani. En minä itseänikään tunne, mutta jokainen kohtaamani ihminen opettaa minua itseäni minulle. Sikäli kun olen valmis asiaa tutkimaan yhtään lähemmin. Se mikä jossain toisessa ärsyttää, on vain oma syrjään työntämäni pelko. Ei toinen aiheuta ärsytystäni, vain omat mielikuvat toisen käytöksestä sen tekevät. Joku toinen taas tuntuu täydellisen ihanalta, joten hänessä uskallan nähdä sen rakkauden mikä minussa itsessäni on aina. Sovinnaisuus säännöt kieltävät meitä rakastamasta lapsen lailla kaikkia ja jokaista. Kun ei niin vain kuulu tuntea. Rakkaus täytyy rajoittaa korkeintaan puolisoon ja lähimpiin ystäviin. Ja rakkauteen heti ensimmäisenä liitetään vielä seksi, himosta on tehty rakkauden irvikuva.

Luuletko että Jumalan rakkaus ulottuu yhteen mutta toinen jää ilman? Ei kuullosta kovin täydellisen rakkauden olemukselta? Kyllä, se on hämmentävää ja pelottavaa avata sydämensä vieraalle, saati sitten tutulle. Koska koskaan ei tiedä jos rakkauttani käytetään hyväksi ja minua satutetaan, jos olisin täysin avoin. Siinä pelossa me olemme sulkeneet sydämemme, kadottaneet yhteyden itseemme ja totuuteen itsestämme. Elämme pelon maailmassa. Kaikki täällä perustuu pelkoon. Säädetään lakeja, kieltoja, määräyksiä ja vaatimuksia. Hallitaan pelolla toisiamme. Onko maailma tasapainossa ja onnellinen paikka kaikilla näillä rajoituksilla varustettuna?

Vai voisiko olla toinen tie? Rakkauden laajentaminen?

Voisimmeko antaa pyyteettömästi? Ilman vaatimuksia korvauksesta?

Se kuullostaa kaunopuheiselta huijaukselta, että kun annat saat moninkertaisena takaisin.

Osaisinkohan pukea sanoiksi omakohtaisen kokemukseni… Tänä keväänä en yksinkertaisesti halunnut asua kotonani, minua ahdisti koko paikka. Tein valinnan ettei minun tarvitse, mutta haluan että siitä saa joku hyötyä. Annoin asunnon vieraiden kyläilyn kohteksi. Koti menetti merkityksen ja siellä olevat tavarat menettivät merkityksensä. Oli vain ilo antaa jonkun iloita asunnostani. Sitä oli ilo siivota, että vieraiden oli mukava tulla kylään. Itseäni varten en jaksanut mitään tehdä. Minä muutin käytännössä autoon asumaan. Yövyin kansallispuistoissa ja milloin missäkin. Löysin täydellisen vapauden tunteen, ettei minulla ollut kiinnikkeitä minnekkään. Kaikki oli helppoa ja yksinkertaista. Koin suuria muutoksia tunne-elämässäni kesällä. Voisin sanoa, että ensi kertaa oli todella masentunut tiedostaen ettei millä ollut mitään väliä. Mutta se luonnossa asuminen antoi voimaa ja puhdisti. Pelosta rakastaminen ajoi minut totalliseen lamaantumiseen. Mutta kun sain rakastavien ihmisten läsnäollessa purkaa tunteitani, ne alkoivat menettää merkitystään. Viha muuttui neutraalimmaksi. Neutraali olo alkoi vahvistua sisälläni itseni arvostukeksi. Nyt minä koen, että kun annoin ajatuksen tasolla kaiken pois. Olen täysin uuden elämän edessä. En ole menettänyt mitään, päin vastoin, saan koko ajan lisääntyvässä määrin kokea ihmeitä. Olen löytänyt ilon tehdä. Pelko on muuttunut luottamukseksi. Näen mahdollisuuksia entisten epäilyjen tilalla. Tarvitseminen on poissa, koska jokaiseen pyyntööni vastataan. Vaatimus on poissa, koska en enää odota tietäväni mikä on parhaakseni vaan kuuntelen ohjausta. Se on hämmentävää, vaikea pukea sanoiksi. Koska se on kokemus, mikä on itse oivallettava. Minä voin vain olla elävänä esimerkkinä omalla käytökselläni.

Sinä olet rakas ❤