Ajatuksia ajassa

Luotatko sattumaan, vai haluaisitko luoda satumaan?

Oletko koskaan kokenut ulkopuolisuuden tunnetta, ettet kuulu joukkoon?  Minulla tämä tunne on ollut piilevänä pitkään, koska aiemmin olen vain parhaani mukaan yrittänyt sopeutua ja esittää kuuluvani. Ja viime aikoina erillisyydentunne on korostunut, vahvistunut ja selkeytynyt hurjasti.  Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt maailman ihannointia, sääntöjen palvomista ja näin vain asioiden kuuluu olla auktoriteetteja. Pelokas mieleni… Jatka lukemista Luotatko sattumaan, vai haluaisitko luoda satumaan?

Ajatuksia ajassa

Onko olettamus totuus?

Minua kiinnostaa hieman pysähtyä olettamusten äärelle. Kuinka me uskomme tietävämme mitä toinen ajattelee tai tahtoo kysymättä sitä. Uskomme tietävämme toisen jokaisen kulmakarvan asennonkin merkityksen. Asiaa jonkin verran seuranneena ja kyllä itsekkin olettamuksia tehneenä, voin vain todeta sen järjettömyyden. Ja siitä, että teemme ensin olettamuksen toisesta, tulee syytökset. Loukkaannumme olemattomasta, koska emme voi kysyä yksinkertaisesti että… Jatka lukemista Onko olettamus totuus?