Ajatuksia ajassa

Kommunikaatio – avain yhteydelle

Mikä meistä tekee niin suuria oman mielemme vartioita? Ettei toisella ole mitään asiaa minun ajatuksiini. Kuvittelemme voivamme pitää yhteyden pinnallisena, leikkien ihmissuhde leikkejä. Ajatellen, annan itsestäni vain niin vähän kuin mahdollista. Viedään huomio maailman tapahtumiin, ettei vain tarvitse avata omaa sisintään. Täytetään elämä netflixillä, harrastuksilla ja kaikilla muilla mahdollisilla ajanvietteillä, ettei vain tarvitse pysähtyä tuntemaan,… Jatka lukemista Kommunikaatio – avain yhteydelle

Ajatuksia ajassa

Havaintoja ihastumisesta.

Mihin minä olen langennut ihastuessani ja mihin minuun kohdistuneet huomiot ovat keskittyneet, on ulkokuori sekä omat mielikuvat siitä millainen toivoo toisen olevan - että se täyttäisi omat odotukset. Vettä myllyyn lisää se, ettei tutustumisen alkuvaiheessa ole oma itsensä, vaan pyritään olemaan parempi versio itsestä. Kaunistellaan ja mielistellään. Ihastuneena kuvitellaan toinen mieleisekseen, eikä haluta nähdä toista… Jatka lukemista Havaintoja ihastumisesta.

Ajatuksia ajassa

Seksi, pyhä tabu.

Siitä ei voi puhua, se täytyy suorittaa nopeasti pimeässä hiljaa. Ettei vain kukaan tiedä, että sitä joku oikeasti tekisi. Hirveä häpeän ja syyllisyyden verho on laskettu sen ylle.  Toki nykyään jo hieman avoimemmin asiaan suhtaudutaan. Mutta silti siihen liittyy todella paljon vinksahtanutta toimintaa ja ajatusmalleja. Jo siksi, että pääpaino on pakottavassa tarpeessa tyydyttää lantion seudun… Jatka lukemista Seksi, pyhä tabu.

Ajatuksia ajassa

Haluammeko tehdä rajat rakkaudelle vai laajentaa sen tähtien tuolle puolen. 

Mitä rakkaus on? Miten rakastamme toisiamme? Vanha totuttu tapa rakastaa on ollut tehdä salaisia vaatimuksia ja odotuksia toiselle. Toisen täytyy täyttää mielessä tehty paikka täydellisesti, ja jos toinen ei sitä tee on oikeus suuttua ja syyttää toista petetyistä ajatuksista. Rakkaus on ollut vaihtokauppaa ja valtapeliä, kun minä teen sinulle näin on sinun ymmärrettävä tehdä minulle… Jatka lukemista Haluammeko tehdä rajat rakkaudelle vai laajentaa sen tähtien tuolle puolen. 

Ajatuksia ajassa

Muutos vaatii itseensä panostamista.

Koetko sinä tyhjyyttä ja elämän tuskaa. Sisäistä merkityksettömyyttä. Turrutat itsesi Netflixillä ja jäätelöllä. Kaikki tuntuu niin turhalta, omalla elämällä ei ole mitään merkitystä.  Tälläinen minun elämäni on ollut aiemmin, pieniä valonpilkahduksia lukuunottamatta. Arki on ollut ankeaa ja töihin on ollut ahdistava herätä. Elämässä ei tapahdu mitään. Se täydellinen tyhjyys sisällä, mistä ei ole ollut ammennettavaa.… Jatka lukemista Muutos vaatii itseensä panostamista.

Ajatuksia ajassa

Mennäänkö henkilökohtaisuuksiin?

Miksi otat henkilökohtaisesti toisen sanomiset, jotka vain hänen menneisyyteen perustuvat. Miksi otat henkilökohtaisesti toisen olettamukset, jotka vain hänen uskomuksiin perustuvat. Miksi syytät toista omista olettamuksistasi, jotka perustuvat omaan menneisyytesi uskomuksiin. Miksi vaadit toista muuttumaan, etsien vain vikoja, että voisit sallia itsesi rakastaa. Miten voit ylipäätään määrittää toisen jonkinlaiseksi, lokeroida. Kieltää mahdollisuuden muutokseen. Tehden johtopäätökset omista… Jatka lukemista Mennäänkö henkilökohtaisuuksiin?

Ajatuksia ajassa

Olemassaolo

Jos meillä on pieninkään vaatimus itseä tai toista kohtaan kohdatessamme, pelko estää meitä kokemasta puhdasta läsnäoloa. Ja valitsemme mieluummin turvallisen tarinan, kuin pysähtymisen ja antautumisen läsnäolon tilalle. Entä jos toteaisin, ettet tosiaan voi satuttaa ketään muuta ajatuksillasi kuin itseäsi. Et myöskään ole vastuussa toisen kokemista tunteista.

Ajatuksia ajassa

Mielen apuvälineenä on keho

Jos me -tietoisesti tai tiedostamatta- uskomme johonkin, me saamme todisteet siihen. Uskomus näyttää toteutuvan elämässämme. Myös ajatus mitä emme halua tai pelkäämme, vetää puoleensa sen toteutumisen. Rakkaus on ruma sana vain sille antamiemme uskomusten ja vaatimusten tähden. Mieli on niin voimakas, että se voi valita kokemuksen. Me olemme opettaneet itsemme tuntemaan kärsimystä kaikesta ja koko ajan, nyt on aika opettaa mieli kokemaan iloa.

Ajatuksia ajassa

Minä odotan sinua täällä

Mikä saa aina minut takertumaan elämän ulkoisiin seikkoihin? Luottaen niiden antavan minulle onnen? Olen vielä tiukasti kiinni siinä uskomuksessa, että on asioita mitä on pakko hoitaa ja on pakko ansaita rahaa ja pakko sitä ja tätä. Sitten voi tehdä haluamiaan asioita ja nauttia elämästä. Hetkeäkään en kyseenalaista, että sekö minulle tuo oikeasti ilon, että teen… Jatka lukemista Minä odotan sinua täällä